keskiviikko 8. elokuuta 2018

Pientä "kisaväsymystä" ilmassa...


Olen pakertanut opiskelutehtävieni kimpussa koko kesän. Ei tosin jokapäiväisesti, mutta kuitenkin. Viimeisistä kolmesta näyttötutkinnoistani kaksi nivoutuu yhteen, joten niitä olen työstänyt enemmänkin. Tällä viikolla olen yrittänyt saada niitä epätoivon vimmalla valmiiksi.









Näyttötutkinnossani olen perehtynyt vanhojen talojen korjausrakentamiseen, jonka pohjat olen tehnyt Power Point-esityksen.
Olen lukenut alan kirjallisuutta, selaillut nettiä, osallistunut keväällä kaksipäiväiselle vanhojen talojen sisutuskurssille ja käynyt muutaman kerran Rauman Tammelan korjausrakentamiskeskuksessa. Tietoa olen kerännyt sisustamisen, en niinkään korjausrakentamisen, näkökulmasta. Siitä huolimatta näyttötutkinnossani on pieni perehdytys esim. hirsitalojen historiaan ja vanhoihin pintamateriaaleihin. Voi olla, että joskus voin hyödyntää historiaosuutta esim. kurssimateriaalina, mutta ensisijaisena tehtävä sen on ollut olla pohjustuksena (teoriapohjana) toiseen näyttötutkintooni, jossa olen tehnyt sisustussuunnitelman siskoni 1920-luvun hirsitaloon.



 





Sisustussuunnitelman olen tehnyt makuuhuoneeseen pintamateriaalien osalta. Tällä samalla periaatteella idea on kuitenkin "monistettavissa" talon muihinkin tiloihin. Materiaalivalinnoissa olen pyrkinyt huomioimaan korjausrakentamisen periaatteita, joten ne ovat olleet sen mukaiset; mahdollisimman hengittävät ja luonnonmukaiset. Koska minulla on  kokemusta aiheesta vielä suhteellisen vähän, on tehtävän/suunnitelman tekemiseen mennyt paljon aikaa.
Tutkimusmatka on ollut samalla mielenkiintoinen ja opettavainen.






 
 
 
Nyt sisustussuunnitelma alkaa olla kuitenkin viimeistelyä myöten valmiita. Menekkilaskelmat ja kustannusarviot on laskettuna ja huonekortti tehtynä. Värimaailman pyrin tekemään rauhalliseksi ja kuinka ollakaan sisustuksen yhdeksi pääväriksi tuli jälleen (inhokkivärini) vihreä. Tapeteissa ja seinissä sävy on kuitenkin kauniin vaalea. Lattia uusittaisiin, joten se maalattaisiin kuultovärillä vaalean harmaaksi (Kelo). En halunnut uudesta lattiasta peittomaalattua, sillä näin lattia olisi kevyempi. Katto pysyy edelleen valkoisena, kuten huoneen kaikki listat. Mielestäni materiaalivalinnat sopivat hyvin hirsitalon henkeen ja tyyliin.
Nyt kun suunnitelma on tehtynä, olisi se hieno nähdä myös valmiiksi toteutettuna...





Kaksi näyttötutkintoani ovat (melkein) valmiita. Enää puuttuu papereiden laittaminen esityskuntoon ja varsinainen näyttötutkinto. Sen jälkeen pitäisi koota vielä kolmannen näyttötutkinnon materiaalit "kirjoihin ja kansiin", joka onneksi on laajuudeltaan hieman pienempi. Vähän alkaa ilmassa olla pientä kisaväsymystä, mutta kyllä nämä tästä vielä puserretaan. Jos ei muuten, niin vaikka väkisin...









4 kommenttia:

  1. Tsemppiä, vaikuttaa että olet kuitenkin jo ihan hyvällä mallilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ole mitään paniikkia, vain pientä motivaation laskua... ;)

      Poista