torstai 16. toukokuuta 2019

Katseet koti kesää, pihalle ja terassille

 
Vaikka toukokuu enteilee jo kesän alkua, piha ja puutarha ovat saanut toistaiseksi olla rauhassa. Olen ajatellut, että vasta kesäkuussa, kaiken kiireen hälvettyä, keskityn terassin ja pihan elvyttämiseen. Viime kesä meni niin tiukasti työn ja opiskelun merkeissä, ettei puhti riittänyt enää sinne, mutta jos tänä kesänä taas innostuisi. Tämän postauksen kuvat ovat jo muutaman vuoden takaa.
 
 
 
 
 
 
Minun tekisi mieleni uudistaa jo terassikalusteet, sillä niitä on vuosien saatossa jo muutaman kertaan fiksattu. Ehkä ne ovat palvelleet meitä riittävästi ja olisi uusien kalusteiden vuoro, mutta ongelmana on se, etten tiedä haluanko pöytäryhmän vai sohvaryhmän. Päätöksen tueksi olen hakenut inspiraatioita netistä ja todennäköisesti olemme päätymässä ruokailuryhmää. Emme ole niinkään auringossa löhöilijöitä, vaan enemmänkin ruokailijoita. 4-6 hengen pöytäryhmä riittäisi meille vallan mainiosti, mutta ostaako sitten penkkiä, sohvaa vai irtotuoleilla tai sitten niiden variaatioilla. Tällä hetkellä meillä on selkänojallinen penkki ja kaksi irtotuolia ja tällainen yhdistelmä on ollut hyvä, mutta vaihtelun vuoksi voisi kokeilla jonkinlaista muutakin kombinaatiota.
 
 
 
 
 
 
 
Grillin vieressä meillä on IKEAsta aikoinaan hankittu aputaso ja se on palvellut tehtävässään erinomaisesti.
Koska se on ollut ulkona ympäri vuoden ja pinnaltaan kulunut, se tarvitsee ehdottomasti pienen pintakäsittelyn.
Terassin värimaailma saa olla edelleen tummahko, mutta kasveilla ja tekstiileillä tuon sinne kaivattua väriä.
 
 
 
 
 
 
Kestosuosikkejani on ollut pelargoniat, samettiruusut sekä kehäkukat ja todennäköisesti samoilla (helppohoitoisilla ja kestävillä) kukkasilla mennään.
Talon seinustalla olevat tikapuut on tarkoitus "kukittaa" ja ehkä saan yrttilaatikkoon istutettua myös pitkästä aikaa jotain.
 
 
 
 
 
 
 
Oikeastaan on aika innostavaa miettiä tulevaa kesää (ja lomaa), sillä viime kesä meni enemmän ja vähemmän "sumussa".
Helteisestä kesästä en ehtinyt tuolloin juurikaan nauttia, mutta tänä vuonna olisi jälleen loman vuoro. 
Ja toiveena on, että tänä kesänä ehtisi nauttimaan jälleen vähän mökkielämästäkin.
 
 
Toivottelen jo tässä vaiheessa oikein hyvää viikonloppua!
 
 
 
 
 

4 kommenttia:

  1. Meillä saatiin terassi öljyttyä huhtikuun lämpöjen aikaan, joten täällä taitaa tältä kesältä olla suuremmat pihatyöt tehtyinä. Nyt vaan ylläpidetään (leikataan nurmikkoa...) pihaa ja nautitaan aikaisempien kesien uurastuksista!
    Aurinkoista torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onneksi suhteellisen helppohoitoinen piha, mutta tavoitteena on laittaa ruukkuihin kukkia...ja tosiaankin kalustus vaatisi hieman jo uusimista... ;)

      Poista
  2. Minä haluaisin meidän takapihalle jonkin kunnon katoksen. Meidän pihalle paistaa koko päivän ja iltapäivästä siellä on todella paahtavan kuuma.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesän kynnyksellä alkaa herätä mielenkiinto kodin ulkopuolelle ja alkaa suunnitella kaikkea kivaa pihalle tai parvekkeelle. Ehkä meillä suomalaisilla on kova tarve ottaa kaikki irti Suomen ihanasta kesästä ja nauttia siitä....ja joka yllättää ihan joka vuosi;).
      Oikein rentouttavaa viikonloppua!

      Poista