perjantai 24. toukokuuta 2013

Elämänohje

Tänään kävin postista hakemassa ' ex tempore' -ostokseni Ellokselta. Vähän minua jännitti, kun availin pakettia...
 
 


 
Olin jo pitemmän aikaa etsinyt meille jotain tekstiaiheista  ja isohkoa taulua. Kun huomasin tämän Elloksen kuvastosta, en miettinyt asiaa sen enempää. Lisäksi sain hyödynnettyä mukavat alennusprosentit eli ostospäätöksen tekeminen oli helppoa.
 
 



Taulun teksti sopii just eikä melkein tämän naisen elämänfilosofiaan. Ja vaikkapa jokaiselle elämänohjeeksi.
 
 



Tällä hetkellä taulu nojailee vielä ruokahuoneen seinää vasten, mutta paikaksi olen ajatellut juuri kyseistä seinää. Täällä kotona tämä taulujen ripustaminen on hieman haasteellista, kun meille on kertynyt näitä eläinten täytettyjä päitä vähän sinne sun tänne. Ainakin esittävien/kuvitettujen taulujen ripustaminen on vaikeaa. Siksikin tämä tekstitaulu on vallan mainio juttu. Tykkään kovasti!


Tällä hetkellä työviikko on jo takana päin. Isäntä lähti järjestelemään viikonlopun koiranäyttelyä ja me rentoudumme pojan kanssa täällä kotona. Viikonloppuna pitäisi "harrastaa" vähän kodin ehostamista eli siivota nurkkia ja sisustella hieman. Muutama työasia on vielä tekemättä, mutta onneksi tuo kesäloma jo häämöttää. Olo alkaa olla jo "väsynyt, mutta onnellinen"...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti