torstai 7. elokuuta 2014

Tunnelmavalaistusta terassilla

Ehdin sittenkin tekemään tälläisen pikaisen aamu(päivä)postauksen...


Sain kuin sainkin räpsittyä kuvia terassimme iltavalaistuksesta. Tosin silloin ei ollut vielä mielestäni riittävän hämyistä, mutta en jaksanut jäädä odottamaan enää pimeämpää ajankohtaa. Tyydytään siis näihin tunnelmakuviin.



 
 
Pienellä jännityksen sekaisella innolla kävin eilen laittamassa pistorasian seinään ja olin lopputulokseen ihan...tyytyväinen. Ei tämä aiheuttanut mitää WAU-fiiliksiä, mutta ei nyt ihan pieleenkään mennyt.
 
 
 
 

 
 
Pöytä olisi ehdottomasti kaivannut jotain reksvisiittaa lisää, vaikka kynttilöitä ja lyhtyjä. Näen jos silmissäni, miten tunnelmallista tässä olisi viettää ja istua iltaa...ehkä vaikka kesäkauden päättäjäisiä.
 
 
 
 



Ajattelin, että valon sinisyys haittaisi tai näkyisi, mutta ei ainakaan tässä hämärässä. Ihan oli pehmeää ja kaunista valoa. Tämä viritelmä (ja kokeilu) oli siis ihan onnistunut. Ja tämä jouluvalosarja sai lisää jatkoaikaa meidän puutarhassa, kuten myös jo aikansa elänyt päivävarjo :)
 
 
 
 
Mutta nyt tunnelmasta toiseen. Pojalla on kohta parturi ja sitten alamme yhdessä roudaamaan tavaroita pojan sählysynttäreille. Tänään luvassa energistä meininkiä ja luultavasti jotain kuvia tulee tännekin. Hippulat vinkumaan ja menoksi!!!






4 kommenttia:

  1. Tuon varjon alla olisi mukava nauttia lasi viiniä tai vaikka kaks ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä laittaa korvan taakse...tosin kutsu voi mennä vahingossa "väärään osoitteeseen", kun en tiedä kuka tämän "pienen, sievän " ehdotuksen laittoi tänne...jos vaikka sais jotain vinkkiä...?! T: Satu

      Poista
  2. Tämäpä oiva vinkki. Toivottavasti lämpimiä iltoja riittää vielä ja voiphan tuota istua takki päälläkin jos niikseen tulee. Kiitos vinkistä suvun sisustajalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hyvä, kun voi olla sukulaisille inpiraation lähteenä. Ilolla jaan näitä helppoja vinkkejä ja kiva kun kelpaa muillekin :)

      Poista