sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Kuntopiiriä kotona?!!!


Vuorotteluvapaallani olin ajatellut, että pystyn mahduttamaan päivä ohjelmaan kuntosaliharjoittelua, ainakin silloin, kun kelit ovat niin huonot, ettei kävely-tai juoksulenkit ulkona ole mielekkäitä (= ei huvita lähteä). Juoksulenkit ovat jostain syystä (motivaation puute) jääneet pois, mutta kävelemässä olen käynyt suhteellisen ahkerasti. En tiedä minkälaista myrskyä olen odottanut, mutta ainakaan vielä en ole salitreenejä aloittanut. En ole edes käynyt lähelläkään salia. Asialle piti kuitenkin tehdä jotain...






Meillä on alakerrassa, miehen "lataamossa", tällä hetkellä jonkin verran tilaa, jossa poika käy silloin tällöin kavereiden tai iskän kanssa pelaamassa "kellarisäbää". Tämä tilahan olisi vallan oivallinen kotona suoritettavalle kuntopiirille. Minä jopa testasin, että tuolla matalassa tilassa voi jopa hyppiä hyppynarulla...kaikkien noiden eläinten valvovien silmien alla...







Netistä löytyi paljon erilaisia kuntopiiriohjeita. Minun kuntopiirini lähtökohtana oli mahdollisimman yksinkertaiset ohjeet ja liikkeet sekä mahdollisimman vähäisten apuvälineiden (esim. käsipainojen) käyttö. Löysin terveysverkko.fi sivustoilta kuntopiiriohjelman, jossa oli selkeät kuvat ja ohjeet. Tulostin kuvat ulos ja ajattelin vielä askarrella ne johonkin värikkäälle kartongille.
Onhan se paljon mukavampi punnertaa, kun liikekortit on tehty hienoiksi...
 
 
 
  
 
Täällä nyt psyykataan ja viritellään (ajatuksen tasolla) itseä kotijumppaan. Jos saisi vaikka tuon muunkin porukan innostumaan. Taas on meikäläisellä suuret suunnitelmat. Mielenkiinnolla jään seuraaman, minkä tekosyyn sitä seuraavaksi keksisi...jos nyt pääsisi edes alkuun.




Ja tämä kohtaus taitaa mennä yhtä nopeasti ohi kuin tulikin :D

 
 
 
 
 
 

10 kommenttia:

  1. Suosittelen kuntopiiriä kotona tehtäväksi. :) Itselläni ystäväni tekemät ohjeet kuvilla (ei tosin kartongille saakka vietynä ;) ). Näin kuntoilu ei ole aikataulusta kiinni. Tsemppiä kuntopiiriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä. Vielä en ole tuonne alakertaan eksynyt... :)

      Poista
  2. Aina on hyvä suunnitella :)
    Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se niin ole, että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty...se toinen puoli pitäisi vielä tehdä... ;)

      Poista
  3. Voi mainio, mikä hieno kuntoilutila teillä onkaan. Mikäs tuolla on tehdä vatsoja villieläinten katsellessa :)
    Tsemppiä kuntopiiriin!
    Ja mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Täällä on "yleisö" valmiina. Tila on siitä kiva, että siellä on sopivan viileetä, vaikka pukkais vähän hikeäkin. Kiitos tsemppauksista. Sitä todella tarvitaan ;) Lähdetään tästä kohta tekojäälle luistelemaan, joten ei taida kuntopiiri toteutua tänäänkään...

      Poista
  4. Hyvältä kuullostaa kotikuntopiiri :) Mukavaa sunnuntai iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu niin kuulostaa, mutta kun tämä toteutus tuntuu vähän tökkivän. Nämä on näitä mun ns. kuningasajatuksia, jotka (suurella todennäköisyydellä) ei toteudu lainkaan tai sitten vain lyhyen ajan. Mutta jos vaikka joku lukijoista innostuisi...? Täällä tulitiin just luistelemasta ja kohta mennään saunaan. Leppoista sunnuntaita ollut täällä, toivottavasti sielläkin!

      Poista
  5. Ei muuta kuin kuntopiiriä pystyttämään Satu, se on hyvä idea. Tiukkaa itsekuria vain ja siitä se lähtee.

    Komppaan kanssasi, että tammikuun säät eivät olleet kyllä parhaat mahdolliset ulkoiluun. Minullakin juokseminen jäi aika minimimiin: ensin oli niin kova pakkanen, että tällainen astmaatikko ei ulkona pärjännyt ja sitten tulivat älyliukkaat. Tällaisina aikoina kompensoin juoksemisen salilla jumpassa.

    Kaikki liikkuminen, missä vain, vaatii totuttelua ja tuota itsekuria, mutta kun saa siitä tavan, siitä tulee rutiini (olen malliesimerkki hei tässä asiassa ;)..).

    Meillä perhe muuten vonkuaa kotijoogaa (käyn kerran viikossa joogassakin)... Ehkä meille kohoaa vielä joskus olohuoneen lattialle joogastudio ;). Hih.

    VastaaPoista
  6. Itsekuriapa hyvinkin...!! :) Mistähän sitä saisi?
    Joogastudio kotiin...pitäisköhän kokeillakin sitä? :D

    VastaaPoista