maanantai 1. helmikuuta 2016

Väriympyrää


Seuraavassa opintoihini liittyvässä sisustustehtävässäni minun piti kaivaa syksyllä tekemäni väriympyrä esille...




 
 
 
Tehtävä on laaja sisustustehtävä ja minulle lankesi nuoren parin koti (yksiö), jossa olisi etno-sisustus.
Sisustussuunnitelmani lähtökohtana on tuo tilkkumainen, kirjava matto ja muutama lehdestä löytämäni ideakuva.
 
 
 
 




Oletin syksyllä, ettei minun tarvitse kovinkaan usein palata tähän väriympyrään tai yleensäkään tähän värioppiin,mutta niin vain kävi, että paluu aiheeseen tapahtui yllättävänkin nopeasti. Väriympyrässäni on yksi  piirustusvirhe, mutta se ei estä minua hyödyntämästä sitä ja nyt se on  osoittautuikin vallan oivalliseksi työvälineeksi. 
 
 


 
 
Värimaailma on alkanut muotoutua ja sisutus alkaa olla pääpiirteittäin kutakuinkin valmis.
Kiintokalusteet aiheuttavat (WC ja keittiö) tällä hetkellä ehkä eniten päänvaivaa,
mutta tässä nyt rauhallisesti haudutellaan ja mietitään vaihtoehtoja.
 
 
 
 




Tämä tehtävä on ollut todella kiva, sillä jälleen liikun oman mukavuusalueeni ulkopuolella.
Tumma ja värikäs koti on jotain ihan muuta, mistä minä henkilökohtaisesti pidän.
On ihana miettiä ja käyttää värejä, kun meillä kotona ei väreillä "juhlita".'
Kaiken lisäksi tästä taitaa tulla vielä kaunis ja viihtyisä koti.
 


 
 
Tänään homma jatkuu kylpyhuoneen osalta. Pohjaratkaisu pitäisi päättää ja piirtää sekä tehdä kalustepäätökset. Mutta ensin aamulenkille äiti-mummille ja sitten vasta tosi toimiin. Se olisikin sitten jo helmikuu...
 
 
 

10 kommenttia:

  1. Mä olen tottunut värikkäisiin koteihin Marokossa ja sieltä olen poiminut jotain myös omaan kotiin. En tykkää minäkään kovin vahvoista väreistä, mutta en viihtyisi täysin valkoisessa kodissakaan, vaikka ne muilla näyttävätkin ihan kivoilta.
    Kivaa noissa sun opinnoissa on se, että pääset kokeilemaan vaikka mitä.
    Kivaa viikkoa ja helmikuun alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään väreistä pukeutumisessa. En niinkään kirjavista vaatteista, vaan yksivärisistä perusväreistä. Kotona meillä on tätä harmaa-musta valkoista, jota piristä ajoittain jollain tehostevärillä. Nyt on nekin jossain kaapin perukoilla...
      Motivaatio on kyllä huipussaan näitä tehtäviä tehdessä...
      ja kiisto toivotuksista!

      Poista
  2. Itselläni on väreiltään neutraali koti. Mutta mielelläni vierailen ja viihdyn värikkäissä kodeissa.
    Neuvokas juttu tuo väriympyrä, siitä löytyy sopusointuiset värit. Onnea sisustustehtävään.
    Ja helisevää helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka minulla on kotona suhteellisen väritöntä, on kiva käydä sellaisissa kodeissa, joissa värejä on käytetty rohkeasti. Tässä tehtävässä on kiva kokeilla vähän omiakin rajoja.
      Ja oikein mukavaa helmikuuta sinnekin!

      Poista
  3. Rakastan värejä ja vaikka kodissani on paljon valkoista esim. sohvassa ja matoissa minulla on myös todella värikkäitä juttuja. Indiskassa menen aina ihan sekaisin siitä ihanasta värimaailmasta: turkoosi, aniili, keltainen, punainen, vihreä. Olen miettinyt olenko ehkä entisessä elämässäni asunut jossain lämpimässä, värikylläisessä paikassa :)

    Tsemppiä tehtävääsi - selviät kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Indiska on ollut minullekin sellainen fiilistelypaikka. Kotiini en sieltä juurikaan mitään ole löytänyt, mutta se värimaailma ja tunnelma on aivana ihanaa.

      Kiitos tsempeistä! Täällä vähän viikonlopun jälkeen on hieman aloitus vaikeuksia. Eiköhän se tästä taas!

      Poista
  4. Vitsi miten mukava koulutehtävä tuollainen :) Värien kanssa "leikkimistä" ihanan pirteää.....värikästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä on kyllä mukava tehdä, tosin tämä värisuunnitelma on osa vähän isompaa tehtävää...vähän täällä "hikoillaan"... ;)

      Poista
  5. Pidän väreistä, olen vaan kovin varovainen niitä sisustuksessa käyttämään. Värit kyllä tuovat persoonallisuutta koteihin. Mukava ja mielenkiintoinen tehtävä sinulla työnalla!

    VastaaPoista
  6. Vähän sama vika täällä. Uskallan käyttää värejä vaatteissa, mutta en sisustuksessa. Tämä on siis oikein hyvä tehtävä tällaiselle "väripelkoiselle"

    VastaaPoista