maanantai 29. helmikuuta 2016

Posion tuliaiset


Hiihtolomalla vierailu Pentikin tehtaanmyymälässä sujui kohtuullisuuksien rajoissa. Löysin sieltä edullisesti sinisen torkkupeiton, jonka sijoituspaikka on vielä päättämättä (joko pojan huoneeseen tai sitten mökille). Tämän lisäksi tein pikaisesti pari "täydennysostosta" tarjoiluastiastoihin...





 
 
Meiltä on puuttunut kunnollinen salaattikulho ja vähän pienempi uunivuoka.
Nyt tein hätäisen ostopäätöksen ja mukaan lähti nämä kaksi uutta astiaa.
 






Astiaston nimestä ei ole harmainta aavistustakaan, mutta nämä ovat tällaiset perusvalkoiset ja-muotoiset.
Sopivat muodoltaan ja väritykseltään meidän nykyisiin astiastoon.
Piti ottaa kuitenkin varman päälle... ;)
 
 
 
 
 
 
 
Astia ovat ns. 2 laatua, mutta täyttää kyllä minun laatuvaatimukseni.
En löydä näistä sellaista vikaa, joka minun silmissäni häiritsisi ja kuitenkin näiden hinta oli jo todella edullinen.
Isomman salaattikulhon sai alle 20 eurolla. uunivuoan hintaa en edes muista, mutta oli tätä halvempi.
 
 
 
 




Hyvät tuliaiset saatiin tuotua vielä ehjänä kotiin, joten nyt olen (taas hetken) ihan tyytyväinen.




Lomat on lomailtu ja nyt porskutetaan taas eteenpäin. Loman jälkeinen elämä palaa raiteilleen yllättävänkin nopeasti sekä "hyvässä että pahassa". Tulevalle viikolle on ehtinyt jo kerääntyä ohjelmaa ja osa opiskelutöistä pitäisi saada viikonlopuksi valmiiksi. Kiirettä pitää, mutta onneksi ihan positiivisella tavalla...




Tänään on helmikuun viimeinen päivä ja nyt mennään kohisten kohti kevättä.
Oikein positiivista viikkoa kaikille!
 






10 kommenttia:

  1. Juuri tuollaisille astioille on aina käyttöä, kun niitä voi yhdistellä mihin vaan :) Mukavaa arkeenpaluuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri. Ajattelinkin tuohon matalempaan astiaan istuttaa pääsiäiseksi ruohoa...
      Arki alkanut rauhallisesti. Pesukone pyörii edelleen ja opiskelupaperit odottavat työhön ryhtymistä. Kyllä se tästä!

      Poista
  2. Hyvät on astiat. Ei me maallikot huomata noita 1 ja 2 laadun eroja, ihan priimalta näyttää minustakin.
    Kivaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että olivat värivirheellisiä tai joku lasitushäikkä, mutta meikäläistä tuo ei haittaa. Pienet virheet kuuluvat elämään!
      Lomalta paluu näyttää sujuvan ihan leppoisasti.. ;) Mukavaa viikon alkua sinnekin!

      Poista
  3. Kivat löydöt olit tehnyt, noille on varmasti käyttöä. Mukavaa helmikuun viimeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi siellä paljon muutakin tarttunut mukaan ;). Mukavia maaliskuun päiviä teille kaikille!

      Poista
  4. Ihanat astiat! Valkoiset on niin ajattomat ja niitä voi yhdistellä moneen kattaukseen.
    Ihanaa maanantai päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. valkoinen on tässä taloudessa varma valinta :) Täällä ollut touhukas päivä ja taitaa olla vähän koko viikkokin!

      Poista
  5. Hyvät löydöt olet tosiaan tehnyt sekä ulkonäön, että hinnan puolesta! Meiltä löytyy vastaavan näköisiä tarjoiluastioita. Sopivat monenlaisten astioiden kaveriksi. Mukavaa paluuta arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin erittäin tyytyväinen ostoksiini ja kukkarokin kiitti. Paluu arkeen on alkanut mukavasti.

      Poista