keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Päivän piristyksiä


Leikkokukilla on ihmeellinen vaikutus. Kimppu tulppaaneja piristää kummasti harmaammankin päivän...







Tämän ihanan kimpun ostin maanantaina ruokakaupastamme ja nyt odottelen, että nuput aukeaisivat oikein kukkaloistoonsa.







Tulppaanien väri on hieman harvinaisempi, hennon vaalean violetti.
Hieman epätyypillinen värivalinta meikäläiseltä.



 
 
  
Ja on alku viikossa ollut muutakin piristystä näiden tulppaanien lisäksi.
Kävin eilen parturissa ja meikäläisen hiuspehko sai käsittelyn jälkeen hieman uutta ryhtiä.
Arjen pieniä iloja sekin.
 

 


 
Tänään lähden hyvissä ajoin Turkuun, jossa sisustusopinnoissa aiheena on tällä kertaa "Sisustuksen viimeistely".
Saamme tietoa esitystekniikoista ja pääsemme tekemään myös itse, sillä mukaan pitää ottaa  kaikki mahdolliset piirustusvälineet. Piristävä päivä tiedossa siis tänäänkin. Tosin joudun käymään heti aamulla lääkärissä, sillä pitkittynyt flunssani tuntuu poskionteloissa eikä kurkkukipu tunnu hellittävän ollenkaan. Katsotaan, määrätäänkö oikein troppeja tähän vaivaan...?!
 
 
 
 
Kurkkukivusta huolimatta oikein ihanaa (ja piristävää)  keskiviikkoa kaikille lukijoille!








 
 




10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitosta vaan! Innokkaana lähdetään taas oppimaan uutta... :)

      Poista
  2. Tulppaaneita tulee ostettu nyt melkein pari kertaa viikossa. Vaikka laitan niille vain aavistuksen vettä omani kasvavat todella nopeasti liikaa pituutta. Tsemppiä opiskeluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on vasta toinen kimppuni, sillä meidän lähikaupassa tulppaanikimput ovat aina loppuneet. Taitaa joku muukin tykätä tulppaaneista: Kiva päivä jälleen takana ja huomenna uudestaan!

      Poista
  3. Sievän sävyiset tulppaanit!
    Inspiroivaa opiskelua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä niin hentoisen väriset. Vähän erilaista vaihteeksi. Ja opiskelu oli tänäänkin erittäin mielenkiintoista. Huomenna stailataan!

      Poista
  4. Tulppaanit on niin ihania. Tuovat tuulahduksen tulevasta keväästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se on ekstrakivaa, että tulppaani kimppu on todella edullinen päivän piristys!

      Poista