sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Pientä matkakuumeilua...


Täällä vesisateen ja loskan keskeltä on mukava haaveilla jo tulevasta...

Vietämme tänä vuonna pojan kanssa molemmat "10-synttäreitä". Poika täyttää sen tasakympin, minä sen viisikymppiä, joten ajattelimme tehdä juhlavuotemme kunniaksi reissun Atlantin toiselle puolelle USA:han. Kävin jo vähän hakemassa fiilistelykuvia Aurinkomatkojen sivuilta. Jotain tämmöistä voisi olla tiedossa...














 
 
 



Alun perin meidän piti lähteä Kaliforniaan ja Los Angelesiin, mutta pitkä lentomatka välilaskuineen ja ei-niin-lämpöinen talvisää laittoi meidät vaihtamaan länsirannikolta itärannikolle. Tarkempia matkasuunnitelmia ei ole vielä tehty, eikä matkaa varattu, mutta tarkoituksena olisi käydä Orlandossa (Disneyland) ja Miami Beach olisi myös hauska kokea/ nähdä. Tämän lisäksi voisi yrittää päästä katsomaan NHL-ottelua tai jotain muuta suurempaa urheilutapahtumaa.


Olen itse käynyt aikoinaan USA:ssa 90-luvun alussa (New Yorkissa ja Washingtonissa) ja se oli hieno reissu. Haluaisin joskus mennä vielä uudestaankin New Yorkiin, mutta tällä reissulla emme aio mennä sinne (siellähän on tuolloin talvi ja me haluamme lämpimään!)...ja on se niin iso maa, että sieltä löytyisi matkakohteita vähän pitempäänkin reissuun.


Matkamme ajankohta on vasta ensi talvena, mutta näissä nykyisissä talvikeleissä (?) on oikein mukava vähän hehkutella ja fiilistellä tulevasta. Matkasuunnitelma tarkentuu varmasti ja todennäköisesti. Edelleen toisena matkavaihtoehtona olisi tuo Thaimaa, jossa vietimme aikoinaan isännän viisikymppistä, mutta siellä ei taideta pelata NHL:ää tai yleensäkään jääkiekkoa... ;)


Pientä matkakuumeilua siis havaittavissa...





(Kuvat lainattu suoraan Aurinkomatkojen sivuilta)



6 kommenttia:

  1. Minulla myös hieman matkakuumetta havaittavissa, mutta oma kuumeiluni vie minut kyllä ihanan anopin hoiviin Afrikkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa oikein hyvältä "kuumeilulta" :)

      Poista
  2. Amerikassa olisi joskus mukava käydä. En ole koskaan matkustanut Euroopan ulkopuolelle, joten nähtävää olisi paljon.
    Pojalla on kova matkakuume johonkin kaupunkikohteeseen. Eihän sitä tiedä, jos vaikka tässä kevään korvalla tulisikin lähdettyä jossakin piipahtamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäisin kanssa lähteä johonkin Euroopan kaupunkiin ihan kaupunkilomalle, mutta tämä ei toteutune kuitenkaan lähiaikoina. Mutta pieni haaveilu on aina paikallaan.

      Poista
  3. Kuulostaapa mukavilta suunnitelmilta. Teillä kuluva vuosi onkin sitten yhtä juhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä reissusta on jo puhuttu jonkin aikaa, voi olla että tosita juhlitaan isommin ja toista vähän vähemmän ;). Juhlavuosi kuitenkin...!!!

      Poista