Stailiamo

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Bloggauskeskukseni


Muutamissa blogeissa on ollut esillä haaste esitellä oma bloggauspaikka. Päätin napata tämän haasteen itselleni ja esitellä oman bloggauskeskukseni...





Minulla on ilo ja onni omistaa oma työhuone.
Täällä minä istua naputtelen konetta vaihtelevasti aivan omassa rauhassa.








Tässä huoneessa oli jonkin aikaa sitten vielä pieni sohva (varavuode), mutta se lähti erääseen vuokra-asuntoon.
Sohvan lähdön myötä minulle tuli huoneeseen ruhtinaallisesti tilaa. Tosin kaiken vapaana olevan tilan näyttää täyttävän kaikki keskeneräiset projektini, lähinnä nuo suunnittelutehtävät.
Tämän huoneen sisustaminen on jäänyt hieman (!) kesken ja odottelee jonkin sortin sisustusinspistä...
 
 
 
 




Monet bloggaajat kirjoittavat postauksiaan olohuoneen sohvalta tai lepotuolilta käsin. Olen myös kokeillut "sohvabloggaamista", mutta minulta se ei oikein luonnistu. Kyllä tämä työpöydän ääressä kirjoittaminen on minulle se paras paikka. Noin runsas vuosi sitten hankin itselleni pienen tabletin, mutta sitäkään en oikein osaa käyttää kirjoittamiseen. Sen käyttö on muutenkin jäänyt yllättävän vähäiseksi. Pinttyneet tavat ovat näköjään todella tiukassa :)
 
  
 
Pieni läppärini on ollut minulle oikein passeli. Koneeseen liittyvät ongelmat ovat jatkuneet edelleen, mutta yritän pärjätä tämän ontuvan koneen kanssa vielä hetken. Olen ajatellut vaihtaa syksymmällä vähän isompaan (ja tehokkaampaan) läppäriin. Suunnittelutehtävien myötä olen huomannut, että tämä 10,1 tuuman näyttö on vähän pieni, vaikka tässä on kosketusruudullinen näyttö ja kuvan saa siten suurennettua. Tällä kalustolla ja näistä neliöistä jatketaan siis bloggaamista.



Nyt lähden reippaalle aamulenkille, kun täällä ei sada vettä (!) just tällä hetkellä. Sen jälkeen taas vähän opiskeluhommien tekemistä. Illemmalla tiedossa jälleen pojan ja kavereiden kuskaamista....

 
 
 
 

10 kommenttia:

  1. Ihanan siistin näköinen huone. Minun nurkkaukseni on aina täynnä tavaraa ja papereita...
    Minäkään en oikein osaa blogata sohvalla, tarvitsen hiiren ja sehän ei sohvalla oikein toimi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täällä aina ole näin siistiä, sillä levittelen opsikelupaperitani pitkin lattioita. Kun sohva lähti, tuli tähän ihanasti avaruutta. Haaveilen tänne löhökorituolia, mutta vielä ei ole sen aika...
      Minä käytän kans mieluiten hiirtä, siksi tämä pöydän ääressä työskentely sopii meikäläisellekin parhaiten. Kiva, kun kävit kommentoimassa! :)

      Poista
  2. Kaunis bloggauspaikka sinulla ♡
    Ihanaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan. Oma työhuone on kyllä luksusta. Aikaisemmin jaoimme isännän kanssa yhteisen työhuoneen, mutta ei siitä tullut yhtään mitään. Niin iso pöytää ei olisi mahtunut koko huoneeseen, että olisimme molemmat mahtuneet työskentelemään siellä. Nyt meillä molemmilla on omat huoneet...ja rauha! :)Vähän on sisustaminen vaiheessa. Työtulija joku säilytysjärjestelmä pikku tavaroille olisi hankintalistallani kärjessä ja sitten haluaisin sen korituolin...Eiköhän tästä vielä hyvä tule. Aikanaan! Kotiudun just aamukävelyltä ja se tekikin oikein hyvää. Nyt jaksaa taas touhottaa! Kivat keskiviikot sinne!

      Poista
  3. Sinulla on kiva bloggaus paikka. Ja todella on siistin näköistä.
    Ja ihan oma rauha.
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omassa rauhassa saan olla ja tarvittaessa saan vielä ovenkin kiinni :)
      Mitä enemmän näitä kuvia katson, sitä enemmän näen sisustuksessa puutteita. Kunhan tässä opiskelukiireet laantuvat taidan ryhtyä tämän huoneen suunnitteluun... Oikein kepeätä keskiviikkoa!

      Poista
  4. Oma huone ja rauha, ihanaa! Itse bloggaan ja varsinkin näin kommentoin sohvalla löhöten, tabletti kädessä. Mukava kuulla muiden bloggaus tottumuksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisella on näköjään oma tapa työstää näitä sepustuksia...ja näistä bloggauspaikoista ja tyyleistä on todellakin kiva lukea...Mukavaa loppu viikkoa!

      Poista
  5. Minäkin olen tuohon bloggauspaikka-haasteeseen vastannut. Kiva kun se pyörii täällä blogistaniassa. Sinulla on kiva työhuone. Työhuoneen rauhassa on mukava kirjoittaa. Onnea opiskeluun. Ja mukavaa helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ehdottomasti oltava oma rauha. Käytän tätä erityisopettajan työssäni tuntien suunnitteluun ja muihin kirjallisiin töihin...ja nyt sitten tähän opiskeluun eli tälle huoneella on todella käyttöä ja tarvetta.
      Oikein mukavia helmikuun päiviä sinnekin. Toivottavasti saamme talven vielä hetkeksi takaisin...!!!

      Poista