tiistai 11. marraskuuta 2014

Resepti


Minulta on pyydetty pataleivän reseptiä, joten ajattelin laittaa sen tänne kaiken kansan luettavaksi. Toivottavasti tämä innostaa muitakin kokeilemaan todella helpon leivän tekemistä.





 
Pataleipä
 
 
Raaka-aineet:
 
n. 7 dl vehnäjauhoja
1  tl kuivahiivaa
2  tl suolaa
3-4 dl reilusti kädenlämpöistä vettä
 
 
Sekoita kulhossa kuivat aineet.
Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, älä vaivaa.
Peitä kulho tuorekelmulla ja anna tekeytyä huoneenlämmössä 12-22 tuntia.
 
 
Laita pata kansineen uuniin ja uuni lämpenemään 225 asteeseen.
Kumoa jauhotetulle pöydälle taikina ja kääntele itsensä yli muutaman kerran, älä vaivaa.
 Peitä kelmulla ja anna levätä vielä puoli tuntia.
 
 
Nosta kuuma (!) pata pöydälle ja laita taikina siihen.
Paista kannella peitettynä puoli tuntia.
Poista kansi ja paista vielä vartti, kunnes pinta on kullanruskea.


Syö ja nauti.
 




 
 
Netistä googlettamalla löytyy useampi muukin hyvä resepti. Seuraavalla kerralla ajattelin kokeilla sekoittaa taikinan joukkoon vähän sämpyläjauhoja. Tällä leivontakokemuksella uskalla suositella leivän tekemistä ihan jokaiselle. Jos pataleivän tekeminen onnistui minulta, niin se onnistuu taatusti muiltakin.

 
 
Mukavia leivonathetkiä...



 
P.S. Isänpäivänä tuli jälleen kerran todistettua, että minulle eivät sovi nämä ns.helpot ohjeet. Ne eivät yksinkertaisesti onnistu. Leipomisepisodini aikana isäntä yritti lohduttaa minua toteamalla, että joskus vika voi olla jauhoissakin...kyllä tässä(kin) tapauksessa vika oli vain ja ainoastaan leipojassa...
 
:D 
 
 

2 kommenttia:

  1. Herkullinen ja kivan erilainen leipä. Voisikohan onnistua minultakin - noita leipomisepisodeja kun sattuu täälläkin aika ajoin... Voi olla, että kompastuskiveksi muodostuu tuo odottelu, kääntely ja lepäily:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ihan varmasti onnistuu tämän tekeminen. Olihan minulla ongelmia tämän kanssa, mutta loppu tulos oli kuitenkin onnistunut. Näin alkavan joulukiireen alla tuo odottelu ja lepäily on vain hyvä juttu...;)

      Poista