perjantai 6. helmikuuta 2015

Viikonlopun lukupaketti



Kulunut viikko tuntui kuluvan poikkeuksellisen hitaasti. Tiistaista lähtien olin jo yhden päivän edellä ja tuntui, ettei tämä perjantai tulisi ikinä. Ja tulihan se...lopultakin.




 
Viikolla tuli useampi sisustuslehti postilaatikkoon. Näitä en ole ehtinyt kuin hieman päälisin puolin silmäilemään ja nyt toivon, että tämän viikonlopun aikana ehtisin niitä ihan kunnolla lukemaankin.







Kotona olisi tavanomaiseen kotitöitä odottamassa. Koko huusholli pitäisi siivota, pyykkiä pestä jne., mutta jotenkin koko ajatus tällä hetkellä vähän tökkii. Ajattelin olla itselleni armollinen ja pyhittää tämän perjantain kuitenkin itselleni ja perheelleni.
 



 
 
Postaustahtini on tällä viikolla ollut jostain syystä hidasta. Isäntä on ollut työreissussa, joten päivät ja illat ovat olleet sopivasti  aikataulutettuja. Illan päätteeksi olen mieluummin tehnyt villasukkaa kuin istunut koneen äärellä. Innostuin villasuksista sen verran, että pojalle on jo toinen villasukapari valmistumassa.
 
 
 
 
Nyt olisi komeat ulkoilukelit; aurinko paistaa ja on yli neljä astetta lämmintä. Tiet ovat melkoisen liukkaat, mutta jaksaiskohan sitä lähteä tänään vielä juoksulenkille...? Ehkä.
 
 
Näissä mietteissä viikonlopun viettoon!!!!
 
 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Oli muuten liukasta lenkkeillä täällä maaseudulla :(
    Lenkki kuitenkin tehty, ja huomenna velvollisuuksissa vaan vähä jäkistä ;)
    Mulle tuli alkuviikolla Sport-lehti, jos huomen jaksais lukasta parhaat vinkit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin kävin lenkillä ja olosuhteet olivat todella vaihtelevat; liukasta, loskaa ja suht kuivaa...mutta se on tehty!
      Juu, jäkistä olisi ja meillä suunnitelmissa vielä koko perheen pizzareissu...ja olis sitä siivoustakin...pläääh!

      Poista