torstai 1. lokakuuta 2015

Siskolla


Lähdimme maanantaina äiti-mummin kanssa käymään siskoni luona. Hän osti puolitoista vuotta sitten pienen maapaikan, jossa minä käyn välillä fiilistelemäsä ja hakemassa kaikkea vanhaa esineistöä meille.







Siskoni emännöi tällä hetkellä 60-luvun talossa (samalla tilalla),
mutta mäen päällä odottelee tämä idyllisen näköinen maalaismiljöö kunnostamista.
 

 



 
Isompi "päätalo" oikealla on tarkoitus kunnostaa ja nykyaikaistaa asumiskäyttöön.
Siskoni on valtuuttanut minua suunnittelemaan ja miettimään tulevaa remonttia.
Edessä siis melkoisen haastava ja iso työ, mutta mielenkiinnolla olen projektissa mukana.
Aikataulun toteutuminen on vielä täysin auki, mutta suunnitelmat muhivat jo päässäni.
 
 
 




Samassa pihapiirissä oleva mummonmökki jää entiseen asuunsa.
Sille ei näillä näkymin tehdä mitään, vaan se saa olla alkuperäisessä kunnossa.
 
 
 
 

 
 
 
Edelliset omistajat ovat onnistuneet keräämään melkoisen määrän vanhaa esineistöä (ja romua).
Kaikki paikat pursuaa sekä ihan oikeasti arvokasta tavaraa ja sitten ihan puhtaasti pois heitettävää rojua.
Sulassa sovussa.
 
 
 



Siskoni nykyisen talon pihapiirissä on nämä kaksi aittaa, joissa on myös kaikenlaista tavaraa.
Aitat on ilmeisesti tarkoitus joskus siirtää takaisin alkuperäiselle paikalle sinne päätalon pihapiiriin.
Melkoinen "aarreaitta" koko mäki.
 
 
 
 
 
Täällä siskoni varastoissa minä "kähjäsin " jälleen nurkkia ja varastoja. Toin kotiin tuomisina muutamia lasipurkkeja, lautasia, yhden pärekorin ja puulaatikon. Muutama vähän isompi tavara jäi odottamaan sopivampaa kuljetuskalustoa, sillä tuohon omaan pieneen Citroeniin ei paljoa tavaraa mahdu... (ehkä) onneksi!!!
 

 
 
Tänään olisi tarkoitus käydä pohjapiirustusten kimppuun. Tiedossa siis mittakaavassa piirtämisen harjoittelua ja muuta mukavaa... 
 
 
 
 

12 kommenttia:

  1. Mukava suunnittelu projekti sinulle ❤️ Voi osaan kuvitella mitä kaikkea ihanaa aittojen uumenista ja pihapiiristä löydätkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tällä projektilla ei ole mitään kiirettä, mutta alustavia suunnitelmia on kyllä jo tehty... Tuolta löytyy kaikkea kivaa, uten esin heinäseipäitä, vanhoja lasipulloja, astioita...vaikka mitä...

      Poista
  2. Näyttääpä ihanalta pihapiiriltä ja voi että mitä aarteita tuolla varmasti on.
    Mukavaa torstaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla on niin paljon tavaraa, ettei sitä kaikkea pysty näkemään edes yhdellä reissulla. Hauska paikka. Mukavaa loppu viikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Oiva paikka fiilistelyyn ja aarteiden etsintään!
    Ihana miljöö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla on sellaista vanhan ajan maalaishenkeä. Näissä kuvissa ei näykään vanhaa kanalaa, johon jossain unelmissa visioin jonkin sortin kesämyymälää. Nyt olen tullut ilmeisesti järkiini ja luopunut ajatuksesta. Ainakin toistaiseksi :)

      Poista
  4. Kylläpä on ihanan näköinen aarrepaikka, ja kultainen sisko, joka jakelee aarteita muillekin. Aikamoinen, mutta mielenkiintoinen urakka siellä on tiedossa sekä suunnittelussa että toteutuksessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on aivan ihana sisko, kun antaa minun rauhassa "kähjätä" varastoja ja myös suunnitella mahd. tulevaa kotia. Hän on vain niin kiireinen, että remontin toteutumine täytyy tehdä vaiheittain. Kunhan saatais ensin näitä nurkkia tyhjiksi... Urakkaa on todellakin!

      Poista
  5. Mun vanhemmat osti samankaltaisen paikan v. 2001. Päärakennus oli tarkoitus kunnostaa kesäpaikaksi. Suunnitelma "vähän" paisui, ja nyt he ovat asuneet kyseisellä paikalla melkein 8 vuotta uudisrakennuksessa :D
    Vanhan kunnostaminen on täynnä yllätyksiä. Tsemppiä siskosi projektiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämän projektin toteutumisesta on myöskään takeita. Onneksi samalla tilalla oleva 60-luvun talo on hyvässä kunnossa ja asumiskelpoinen, vaikka tästä projektista ei tulisikaan mitään...Aina ei mene niin kuin on suunniteltu;9

      Poista
  6. Blogissani on sinulle jotain. :) www.luomulaakso.fi/liebster-award-avelta-seka-arjen-tasaantumista/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka ihanaa!!! Käynpä kurkkaamassa vielä tänään. Nämä on näitä päivän piristyksiä :D

      Poista