Stailiamo

lauantai 25. helmikuuta 2017

Risareunaiset tulppaanit


Blogiystäväni Susanna blogista A whisper from the almond valley postasi ihanista tulppaaneista ja rakastuin niihin ensi silmäyksellä. Kävin muissa asioissa paikallisessa puutarhamyymälässä ja lähtiessäni sieltä kyselin, näistä samoista tulppaaneista....



 
 
Ilokseni heillä oli näitä ihania risareunaisia tulppaaneja ja kaiken lisäksi valkoisena!
Ostopäätös oli nopeasti tehty ja kimppu valkoisia "risatulppaaneja" lähti mukaani.
 
 
 
Täällä nautiskellaan hiihtoloman viimeisistä päivistä. Viime päivinä lunta on tullut (vihdoinkin) myös tänne meille. Tänään aamulla teimme koko perheen voimin pihalla lumitöitä ja se taisi olla tänä talvena myös ensimmäinen kerta, kun siihen hommaan tarvittiin oikein lumikolaa. Täällä paistaa aurinko ja päivä olisi erinomainen ulkoilulle. Kevätaurinko paljastaa armottomasti myös kodin siivoustarpeen, joten taidanpa lähteä seuraavaksi tekemään imurilla pienen kierroksen.
 
 
Kauniita viikonlopun päiviä teille kaikille toivotellen!
 





6 kommenttia:

  1. Oi, onpa kauniita, en ole ennen nähnytkään. Täytyykin käydä katsomassa jospa meillekin kotiutuisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin täysi uusi "lajike" ja olivat jotenkin aivan hellyyttävät.... Pientä piristystä ja "faceliftiä" kotiin...;)

      Poista
  2. Kauiit kukkaset.
    Ihanaa viikonloppua Satu ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä sulattivat sydämeni :)
      Ja ihana viikonlopun tervehdys sinulle myös!

      Poista
  3. Kaunis toi reuna tulppaanissa. Meillä alkoi hiihtoloma ja onneksi tuli vielä luntakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää hiihtolomaa sinne! Nautitaan vielä tästä talvesta...

      Poista