lauantai 11. helmikuuta 2017

Vähän vihertää...


Keväinen mieli alkaa vähitellen hiipiä etualalle. Väkisinkin katselee kaupoista kevään uutuuksia ja sisutuslehdetkin käsittelevät uutta vaihtuvaa vuodenaikaa. Kävin tulppaaniostoksilla Viherkäisellä ja samalla tulin katsastaneeksi heidän viherkasvitarjontaa...







Huomasin, että katsoin (ja kuvasin) vain näitä helppohoitoisempia viherkasveja.
Anopin hammasta minulla on kotona jo aikaisemmin aika monessa kukkaruukussa.
 
 
 
 
 
 
Esillä oli myös todella komeita yrttejä, mutta nämä jätin suosiolla vielä ostamatta.
Viime kesällä istuttamani yrttipenkki näyttää talvehtivan pihalla...
 
 
 
 

 
 
Kaktuksista on tullut uusi trendikasvi mehikasvien lisäksi. 
Jos en ihan väärin muista, viimeisin kaktusvillitys taisi olla 80-luvulla.
Ei erityisemmin minun suosikkini, mutta kivojahan nämä ovat.
 
 
 
 
Vihreä on tämän kevään trendiväri, sinisen ja terrakotan lisäksi.
Vihreä on minulle se "hankala" väri, sillä se ei kuulu värikartastooni ollenkaan.
Ei siis vaatteissa eikä sisustuksessa... no, vähän sentään viherkasvien muodossa.
 
Minkälainen suhde siellä ruudun toisella puolella on vihreään?
 
 
 
 

8 kommenttia:

  1. Viherkasvit ovat palanneetkin sisustukseen.Meiltä löytyy muutama kasvi,joita ei tarvitse niin hoitaa.Pitää vaan joskus muistaa kastella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla vähän huonot hortonomintaidot, joten kasvien tulee olla hyvin helppohoitoiset ja epäsäännöllistä kastelua kestävät...;)

      Poista
  2. Minä olen taas kokenut rakastumisen vihreään. Ennen en ole sitä käyttänyt sisustuksessa, muuten kuin niissä viherkasveissa. Nyt haaveilen verhoista ja tyynyistä, jotka olisivat sammaleen vihreitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä minullakin tapahtuu tämä "herääminen", kun sitä on vähän joka paikassa. Hassua, että koen värin kauniina ja jopa pojan vaatteissa on sitä, mutta meikäläisen vaatekomerossa tai sisutuksessa - ei missään! Ehkä tosiaan lämpenen vain hitaasti...

      Poista
  3. Meillä oli jossain vaiheessa vanhan vihreän sävyjä olohuoneessa. Nyt, kun niistä on päästy eroon, ei meillä ihan helposti ala uudestaan vihertää:) Luonnossa vihreän sävyt ovat tietenkin kauniita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että vihreä sävyjä on monia ja varmaan niistä löytyisi minua miellyttävä sävy, mutta jokin siinä vain on, että sisutukseen minun on todella vaikea tuoda. Viherkasvit on ihan ok ja ne tuovat minusta sisustukseen aina vähän "eloa"...

      Poista
  4. Meillä on keittiössä vihreä tapetti, tuo mukavasti kodikkuutta keittiöön. Ja, näin keväisin on mukava saada vihreää viherkasveina muuallekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan sen tapetin oikein hyvin ja se on mielestäni erittäin kaunis. Muiden kodeissa vihreä on ok, mutta meillä...nou, nou!

      Poista