lauantai 30. syyskuuta 2017

Huonekalurallia


No niinhän tässä kävi, että uuden nojatuolin myötä, kotimme huonekalut piti osittain järjestellä uudelleen. Olohuoneen pöytä sai aluksi lähtötuomion, mutta sai kuin saikin vielä hieman lisää jatkoaikaa parempaa pöytävaihtoehtoa odotellessa. Vanhaa nojatuolia olen nyt siirtänyt aika moneen paikkaan ja melkoisen massiivisena huonekaluna se ei oikein tunnu löytävän paikkaa meidän suhteellisen pienissä huoneissamme.





Ensin se majaili päivä olohuoneessamme, mutta olohuone tuli mielestäni liian täyteen.
Siirsin sen seuraavana iltana makuuhuoneen puolelle, mutta ei se tuntunut oikein sopivan sinnekään.
Seuraavaksi oli minun työhuoneen vuoro, mutta siellä piti tehdä myös pieniä muutoksia.
Työpöytä piti siirtää ikkunan edestä huoneen toiselle ehjälle seinälle. 
Lopulta nojatuolille löytyi paikka huoneen nurkasta.
 




Pidän siitä, ettei huoneita ole kalustettu ihan täyteen.
Olosuhteiden pakosta minun on pitänyt tehdä tässä asiassa kuitenkin myönnytyksiä.
Minua ahdistaa liiallinen huonekalujen määrä, mutta silloin minulle on tärkeätä, että kaikki ylimääräinen "sälä" olisi minimissään.
Siksi meillä ei juurikaan ole koriste-esineitä eikä edes asetelmia.






Uusi jalkavalaisin siirtyi tuolin mukana myös työhuoneeseen ja nyt tuosta lukunurkasta tuli ihan kiva. Jotain tekstiiliä tämä vielä kaipaisi.
Työhuoneessa voi pitää taukoa nojatuolissa istuen, vaikka alun perin olin suunnitellut lisääväni tänne ylimääräisen ompelupöydän opiskelujeni ajaksi.
 Aina ei mene niin kuin on suunnitellut, mutta toisaalta, kyllä tämänkin kanssa voi oikein hyvin elää.




Tässä huonekalurallissa on tullut imuroitua monen huoneen nurkkia hieman tarkemmin. Samalla tein  työhuoneen "mysteerinurkassa" pientä inventaariota, sillä olin kerännyt sinne kaikenlaista sisustusroinaa. Nyt tavarat on säilytyksessä nojatuolin takana ja huoneen yleisilme siistiytyi. Selkeämmässä (ja siivotussa) työhuoneessa on mukava keskittyä erilaisiin hommiin, sillä niitä tuntuu kertyvän ihan kiitettävästi. Ja ehkä huonekalurallikin saatiin tältä erää päätökseen.





8 kommenttia:

  1. Sama tahtoo olla itselläkin,että ei raski luopua huonekaluista ja niitä sitten kertyy ja kertyy.Tuoleja on meillä liikaa,pitäisi viedä varastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän näissä tuoleissa on, että niitä kertyy niin helposti ja luopuminen on jokseenkin vaikeata...?

      Poista
  2. Tosi kivalta näyttää tuoli sinun työhuoneessasi. Kiva lukunurkka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä täällä viihtyy ja tilaakin on ihan mukavasti. Säilytystilaa kaipaisin hieman enemmän, mutta toistaiseksi yritän selvitä olemassa olevilla. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  3. Kaunis tuoli! Kiva fiilis, kun huonekalurallin jälkeen tavarat löytävät paikkansa, ussistakin paikoista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut tätä tuolia aikaisemminkin. Ensimmäinen oli sellainen poltetun oranssin värinen. Koska tuolissa on hyvä istua, hankimme aikoinaan myös toisen samanlaisen, mutta nyt tämän tumman harmaan. Keltaisen nojatuolin kotiuduttua tuolit eivät enää sopineet samaan olohuoneeseen ja siksi tämä sai luvan siirtyä toisaalle. Se sopiikin ihan hyvin nyt tänne työhuoneeseen...

      Poista
  4. Huonekalurallli tai tavararalli on välillä paikoillaan. Saa uutta ilmettä aikaan kotona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaisemmin harrastin tätä enemmänkin, nyt tämä oli vähän olosuhteiden pakosta tehtävä juttu...

      Poista