torstai 21. syyskuuta 2017

Varma syksyn merkki


Minulle varma syksyn merkki on se, että minun tekee mieli aloittaa jonkun käsityön tekeminen. Olen jo useampana syksynä tehnyt villasukkia. Viime syksynä kunnostauduin käyttämään jämälankoja ja kutomaan niistä useammat villasukat. Nyt olisi villalankavarastot suhteellisen tyhjät ja kädet valmiina uusille projekteille.




 
 Villasukkien suurkuluttajana sukkakokoelmaa voisi täydentää edelleen ja haluaisin kokeilla myös neulepeiton tekemistä.
Viimeisin käsityöprojektini (se jättineulepeittoni!) kesti useamman kuukauden, mutta nyt se tuntuu olevan muisto vain.
Tällä kertaa peittoni olisi hieman erilainen ja näen lopputuloksen jo kauniina silmieni edessä...
Tai niin ainakin luulen.

 

 


 
Kävin jo ostamassa langat tuohon peittoprojektiini, koska langat näyttivät olevan sesonkituotteena.
Pelkäsin niiden loppuvan ennen kuin ehdin tätä uutta neulontaprojektiani edes aloittamaan.
Otin varman päälle ja ostin seitsemän isoa, valkoista ja todella muhkeata kerää. Toivotaan, että langat riittävät. 
Vähän tekisi mieli kokeilla, minkälaista neulosta langasta oikein syntyisi, mutta nyt täytyy vain malttaa...







Käsityöprojektia en uskalla tässä kohtaa oikein aloittaa, sillä se vie niin helposti mennessään ja kaikki muu saa jäädä.
Käsitöiden tekeminen on vallan mainio sijaistoiminto jollekin muulle tärkeälle (ja yleensä tylsälle) toiminnalle, kuten opiskelutehtävien kirjalliset työt tai siivoaminen. Näitä molempia pitäisi tehdä tulevana viikonloppuna.




Näissä aatoksissa taidan jättää nämä neulonta-asiat suosiolla vielä odottamaan niitä ns. parempia aikoja...
 
 
 
  
 

6 kommenttia:

  1. Se jättineulospeitto oli ihana. Kiva nähdä, millainen tästä projektista tulee valmiina. Toivottavasti pääset pian sen kimppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista. Lopputulos ei ollut ehkä ihan niin hieno kuin odotin, joten tässä tulevassa projektissa ole varovaisen toiveikas... ;)

      Poista
  2. Ihanaa toi lanka, on paksua ja varmasti mukava käsitellä. Peitosta tulee varmasti nätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanka on ihanaa sekoitetta, jossa on myös hieman villaa. Toivotaan, että pääsisin jossain vaiheessa aloittelemaan ja tämä peitto valmistuisi hieman nopeammin kuin se edellinen ;)

      Poista
  3. Mitä lankaa tuo on? Ja, miten suunnittelit valmistaa peittosi? Harjanvarret?
    Jään seuraamaan mielenkiinnolla peittosi valmistumista. Ja, hiukan tekisi mieli myös itse aloittaa vastaava projekti.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanka on Novitan DEKO-lankaa. Kerä on iso, myydään 300 g:n kerissä. Ostin Tokmannista ja heidän nettikaupastakin saa ilm. tilattua. Ajattelin käyttää tässä no 10 pyöröpuikkoa, sellaisia ihan kaupasta ostettuja. Projektin aloitus nyt hieman venyy, mutta jos tässä lähiaikoina pääsisi aloittelemaan. Oikein mukavia viikonlopun päiviä sinne!

      Poista