keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Meidän kodin jouluväri


Olen useamman vuoden ollut sitä mieltä, että punainen on meidän kodin jouluväri. Tänä vuonna jouduin miettimään värivalintaa hieman uudesta näkövinkkelistä, sillä olohuoneemme melko uusi nojatuoli on kauniin keltainen ja punaisen yhdisteleminen tuntui tässä kohtaa hieman haastavalta. Stailaamani kolmio  oli myös saanut punaisen joulun, joten ehkä väritys oli saavuttanut meikäläisessä jo jonkinasteisen kyllästymisen...






 
Aivan sattumalta lukaisin Pentikiltä tullutta mainospostia ja huomasin heidän uutuusmallistossaan jotain mielenkiintoista.
Kävin heidän sivuillaan katsomassa Hiutale-kuosia ja mielenkiintoni heräsi. Olisiko siinä ratkaisu jouluväriongelmaani.
Eihän siinä muu auttanut kuin lähteä paikalliseen Pentikiin liikkeeseen katsomaan tekstiiliä "livenä" ja toteamaan tilanne.
Niinhän siinä kävi, että painokuosi näytti hyvältä ja reissulta lähti sekä tyyny- että pöytäliina mukaan.
 
 





Hiutale-kuosissa on kivalla tavalla joulun ja talven tuntua. Ei mitenkään ylikorostuneesti, vaan hienostuneesti.
Kotiin päästyäni minun oli heti pakko päästä kokeilemaan tekstiilejä ja kangas näytti kotona vielä paremmalta kuin olin kuvitellut.
 
 
 
 
 



Graafinen toteutus on hillittyä ja vaikka kuosissa on kultaa, näyttää se kuitenkin enemmän keltaiselta.
Koska tekstiilit näyttävät sopivan hyvin kotimme väritykseen, tulee meidän joulumme olemaan kullan keltaista, harmaata ja valkoista.
Keltainen nojatuolimmekaan ei hypi enää niin silmille, kun sovitin tyynyä siihen.
 
 
 
 
 
 
 
Kuvasin ostokseni innostuksissani hätäisesti kännykällä.
Tekstiilit eivät vielä jääneet paikoilleen, vaan ne saavat odottaa kaapissa sekä silittämistä että virallista esillepanoa vielä hetken.
Ottamani kuva ruokahuoneen puolelta todistaa, että tämä oli nappivalinta meille.
Muutamalla tekstiilillä sain nivottua kaksi tilaa ja niiden värimaailmat yhteen.
 
 
 
 
 
 Tänä vuonna joulumme on hillitympi ja toivotaan, että se toteutuu muutenkin kuin vain värimaailmassa.

 
 

4 kommenttia:

  1. Kivan kankaan olet löytänyt ja sopii hyvin keltaisen tuolin kaveriksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Eikä kuvat vastaa ihan todellisuutta, sillä kangas sopii vielä paremmin, mitä nämä kuvat antavat ymmärtää...

      Poista
  2. Onpa tosiaan kiva kuosi kankaassa. Ei pelkästään jouluinen vaan myös talvinen.
    Mukavaa keskiviikkoa Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ajattelinkin, että tätä jaksaa katsella vähän pitempäänkin kuin vain joulun ajan...
      Oikein leppoista loppu viikkoa sinulle, Outi!

      Poista