keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Toukokuuta


Kun ikkunasta katsoo ulos, on jokseenkin vaikea kuvitella, että kevät ja toukokuu on täällä. Luonto tuntuu olevan heräämistilassa odottaen aurinkoisia ja lämpimiä kelejä, joten kevään merkkejä on vielä aika vähän näkyvissä...









Minulle toukokuu merkitsee opintovapaani loppumista.
Olen vielä tämän kuun työharjoittelussa ja teen siinä samassa vielä yhden näyttötutkinnon.
Tässä kuussa minulla on lisäksi kahden aikaisemman näytön arvioinnit, joten melko tiukkaa puristamista on vielä tiedossa.
Toukokuun loppuun asti mennään täysillä ja kesällä (tai ainakin kesäkuussa) voin jo hieman hengähtää.
 
 
 
 




Neljän kuukauden opintovapaa on ollut hyvä kokemus, sillä olen päässyt keskittymää olennaiseen.
Työssäoppiminen on todellakin ollut nimensä veroista. On hieno huomata, että on oppinut asioita ja saanut paljon uutta tietoa sekä tuotteista että yrittämisestä. Vaikka opintovapaalla ei ole päässyt rikastumaan (pikemminkin päin vastoin), olen saanut molemmista työharjoittelupaikoista arvokasta kokemusta ja ennen kaikkea uskoa omaan itseen. Aikaisempi kokemus myyntityöstä on ollut vähäistä ja tuntunut jopa vieraalta, mutta nyt se tuntuu peräti mukavalta.
 
 
 




Opiskeluni on ( ja on ollut) tämän ensimmäisen lukuvuoden sen verran intensiivistä, että kodin sisustaminen ja yritystoiminnan kehittäminen on jäänyt väkisinkin vähemmälle. Syksyllä oman päivätyön ja opintojen yhdistämisessä oli omat haasteensa ja kevätkauden työharjoittelut ovat verottaneet oman osuutensa, joten tässä on pitänyt hieman "priorisoida" asioita. Suunnitelmissa on, että tekisin myös kesällä jonkin verran opintojani, jotta saisin viimeisetkin opinnot tehtyä jouluun mennessä. Tämä tarkoittaa vain sitä, että "opiskeluhumun" lisäksi muuten on ollut aika lailla hiljaiseloa, ihan niin kuin toukokuun alun luonnossa. 
 
 
 
Kaiken tuon hiljaisuuden alla saattaa kuitenkin muhia mukavia asioita...
 
 
 
 

8 kommenttia:

  1. Tsemppiä opiskeluihin ja niihin viimeisiin rutistuksiin ennen lomaa.
    Mukavaa keskiviikkoiltaa sinulle Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä se Outi jaksat aina tsempata minua! :) Vähän on turbovauhtia päällä koko ajan, mutta kesäkuussa pitäisi sitten jo vähän helpottaa. Päivän aikana kun ehtii aika vähän tekemään, kun samalla on samanaikaisesti työharjoittelussa.
      Oikein mukavaa loppu viikkoa sinulle...tässä näyttää menevän vähän päivistäkin sekaisin, kun vapaapäivät sekoittavat normiarkea...! :D

      Poista
  2. Ihania kuvia! Kiva kun työharjoittelut on ollut antoisia ja olet opiskelusta saanut nauttia! Tsemppiä kovasti tälle alkaneelle toukokuulle ja onpa sitten kiva kun saat kesällä vähän hengähtää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat on otettu yhdestä kahvilasta. Työharjoittelupaikat ovat olleet erinomaisia opin paikkoja. Tiesin ryhtyessäni opiskelijaksi, että hommia täytyy tehdä. Kieltämättä tässä alkaa olla ilmassa pientä "kisaväsymistä!, mutta eiköhän tämä jaksa pusertaa...
      Mukavaa toukokuun alkua sinulle!

      Poista
  3. Kiva kuulla että opintosi ovat sujuneet hyvin. Kyllä aikanaan kodille sitten riittää aikaa.
    Kevät pian tulossa ehkä sen jälkeen lämmin kesä ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska aikatauluni on kiireinen olen ajatellut, ettei nämä kotiin liittyvät työt täältä minnekään katoa...tässä on tullut jollain tavalla jo vähän "armolliseksi"...
      Kieltämättä odottelen jo vähän lämpimämpiä kelejä, mutta toisaalta opiskelu maittaa vähän paremmin huonossa säässä...!!! ;)

      Poista