torstai 27. joulukuuta 2018

Joulun jälkeiset


Joulun pyhät ovat ohi tältä vuodelta ja kun katsoo ikkunasta ulos, niin taisi mennä talvikelitkin. Tällä hetkellä mittari näyttää lämpöasteita ja se vähäinen lumipeite näyttää hupenevan silmissä. Onneksi joulu oli kuitenkin valkoinen...






Vietimme joulua hyvinkin perinteisen kaavan mukaisesti. Puolen päivän aikaan kokoonnuimme sisarusten perheiden kanssa äitimme luokse joulupuurolle. Samalla vaihdoimme kuulumiset ja hiljennyimme kuuntelemaan joulurauhan julistuksen. Ihana tapa aloittaa joulun vietto, josta on tullut myös tärkeä perinne myös perheemme nuorimmaiselle. Sieltä jokainen lähti omaan kotiinsa jatkamaan joulun viettoa. Meillä se tarkoittaa joulusaunaa, lahjojen avaamista ja jouluruokailua. Joulupukki ei ole käynyt meillä enää muutamaan vuoteen, mutta onneksi lapsemme toimittaa aputontun tehtävää mallikkaasti. 
Aattoilta kului lahjojen avaamisen jälkeen rauhallisesti kotisohvalla oman perheen parissa.
 
 
 




Joulupäivä kului sukulaisten kesken. Ensin lähdimme käymään kahvilla siskoni luona Nakkilassa.
Iltapäivällä mieheni vanhimman pojan perhe tuli meille avaamaan viimeiset joulupukilta unohtuneet lahjat.
Ilta sujui mukavasti rupatellessa ja porukka innostui pelailemaan Kahoot-tietovisaa.
Kiireisessä arjessa lähisukulaisia tulee nähtyä nykyään harvemmin, joten joulun pyhät ovat tässä mielessä erityisen merkitykselliset.






Tapaninpäivänä meillä isäntä lähti totuttuun tapaan metsälle.
Tänä vuonna sää ei ollut paras mahdollinen metsästykseen, mutta mies sai sentään liikuntaa ja raitiststa ilmaa.
Minä sen sijaan aloin tekemään rästihommia eli laittamaan yritykseni kirjanpitoa kuntoon.
Vaikka kirjanpitoni on suhteellisen yksinkertainen ja selkeä, kuluu minulta sen tekemiseen aikaa...ja suklaata!
Kirjanpidon voisi tehdä hienosti tietokoneella Exel:issä, mutta minä haluan tehdä sen (vielä) manuaalisesti tilikirjaan.
Tämä manuaalinen tapa taitaa tosin jäädä tämän vuoden jälkeen historiaan ihan käytännön syistä.
 
 
 
 


 
Jouluruokaa on tullut syötyä ihan kiitettävästi...niin, ja sitä suklaata.
Kiireettömyys, aikatauluttomuus ja ihana joutenolo on ollut joulussa parasta.
Illat ovat sujuneet TV:tä katsoen ja elokuvia on tullut töllötettyä enemmän kuin aikoihin.
Hitaat aamut ovat olleet luksusta eivätkä kotihommat ole painaneet päälle.
 Kävelylenkkejä ja ulkoilua olen pyrkinyt tekemään päivittäin.
On ihana, kun ei ole kiirettä...
 


 
Meillä loma jatkuu vielä useamman päivän, sillä meidän (työ)arki käynnistyy vasta loppiaisen jälkeen.
Jotain pientä ohjelmaa on tiedossa loman ajaksi, mutta pääsääntöisesti olen ajatellut vain nautiskella ja ottaa rennosti...
 
 
Mukavaa joulun jälkeistä arkea kaikille!
 




10 kommenttia:

  1. Teidän jouluaattonne menee hyvin pitkälti saman kaavan mukaan kuin meilläkin. Joulurauhan julistuksen kuunteleminen on jotenkin todella juhlallista. Siitä alkaa virallisesti joulurauha.

    Itse olen joulun välipäivät lomalla ja uuden vuoden jälkeen menen viikoksi töihin ennen viimeisen työharjoittelun alkua.

    Mukavia joulun välipäiviä sinullekin, Satu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni breikki tai loma taitaa tehdä itse kullekin hyvää. Sinulla taitaa nuo opinnot olla jo hyvässä mallissa, kun aloittelet jo viimeistä työharjoittelua. Oikein leppoisia välipäiviä ja tsemppiä uuteen vuoteen! <3

      Poista
  2. Suklaan voimalla täälläkin lomapäiviä vietetään:D Ihanaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole suklaan voittanutta! Mukavaa loman jatkoa! <3

      Poista
  3. Ihanaa on ollut vaan olla ja helliä perhettä. Meilläkin on leffoja katseltu ennätysmäärät ja joulutorttuja syöty huippupaljon :)
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleilu on vain niin parasta! :)Ja meillä lomaa jäljellä vielä toinenkin viikko. IHANAA!!!!

      Poista
  4. Ihania vuoden viimeisiä päiviä sinne teille koko porukalle! <3

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa niin rauhalliselta ja rennolta tavalta viettää joulua.
    Täälläkin on ollut hiljaista sitten jouluaaton vieton, jolloin sukua oli talo täynnä. Sen jälkeen olenkin vain ollut, korjaillut vähän koristeita pois ja alkanut odottelemaan jo valoa ja - kevättä. Tänä aamunakin taivas on oikein tummanharmaa. lumi sulanut monin paikoin ja tiet niin liukkaita ettei tiedä miten päin liikkuisi. Valolle ja keväälle on kova kaipuu!

    Ihanaa lomanjatkoa ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä rentoilu vain jatkuu. Vielä en ole malttanut siivota joulukoristeita pois ja kuusikin nököttää olohuoneen nurkassa. Jospa uuden vuoden jälkeen alkaisi itsekin suunnata katsetta jo kevääseen...ja valoa kohti! :D

      Poista