torstai 19. toukokuuta 2016

Hyötypuutarhaa!


Kyllä nyt on maailman kirjat sekaisin. Perunanviljelystä innostuneena päätin kokeilla rohkeasti vielä laatikkoviljelyä, kaikista puutarhassamme vaeltavista etanoista huolimatta...




 
 
 
Viljelylaatikon sain muutamia kesiä sitten Sini-Siskoselta ja se on ollut tähän asti oikein hyvä pallonsäilytyspaikka.
Viime kesänä yritin myydä sitä pihakirppistapahtumassa, mutta kenellekään se ei tuolloin kelvannut.
Niinpä se sai vielä kerran uuden mahdollisuuden meidän pihassa. Se olisi nyt niin kuin näytön paikka.
 
 
 

 
 
 
Hain läheisestä puutarhamyymälästä multaa, valmiita salaatteja ja yrttejä.
Pussiin halkaisin ison istutusaukon ja ahdoin miehen avustuksella multasäkin kehikon sisälle.
Lopuksi istutin kaikki salaatit ja yrtit ja kastelin ne. Helppoa jopa meikäläiselle.
 
 
 




Hyötypuutarhani sijaitsee seinän vieressä melko kuumassa paikassa, mutta ajattelin sijoittaa sen pihalle valvovan silmäni alle (varokaa etanat!), jotta muistaisin kastella sitä. Salaatit ovat jo valmiiksi syötäviä, mutta muut saisivat vielä kasvaa... 
 







Ja etanoita varten laitoin vielä pojan tekemän varoituskyltin.
Toivottavasti ovat englanninkielisiä ;)
 
 
 

Meidän perheessä on näemmä siirrytty omavaraisiksi: liha tulee metsästä (isäntä metsästää), perunoita saa ämpäristä (ehkä) ja muut ainekset viljelylaatikosta, jollei etanat ehdi aterioimaan siellä ensin. Ja onneksi tuo lähikauppa on hädän hetkellä melko lähellä. Varmuuden vuoksi.





13 kommenttia:

  1. Hienoa omavaraisuutta! Ja kun olet tarkkana, niin ehdit saalistamaan ne etanat (ennen kun ne ehtivät popsia salaatit) perheelle alkupaloiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tarkkana täytyy olla. Voisikohan noita etanoita käyttää alkupaloina? :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää. Salaattia on meilläkin tulossa :)
    Ihanaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos vaan! katsotaan nyt selviääkö nämä meillä...;)

      Poista
  3. Kiitos paljon! Niin minustakin :)

    VastaaPoista
  4. Kiva tuo istutuslaatikko. Ja, viljelykset näyttävät hyviltä. Onnea kasvatukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä istutuksia ihan mielellään katselee...ja ovat toistaiseksi pysyneet hengissä :)

      Poista
  5. Pienikin omavaraisuus on ihanaa! On mukavaa tehdä salaatti itse kasvatetuista aineksista, se maistuukin paremmalta (tosin maistuu myös niille etanoille) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä vähäisellä kokemuksella voin sanoa, että tuntuu ihan mukavalta. Eikä etanoita ole vielä näkynyt...;)

      Poista
  6. Mä jo katoin että ompas sulla jo pitkällä kasvu laatikossa mutta ei ne ollutkaan siemenestä kylvetty, huh :D Melkein tuli jo alemmuuskompleksi! Onhan sulla jotain laatikon ja mullan välissä jos laatikko on käsitelty tujuilla aineilla? :)
    Ihanan näköistä, en malttais odottaa että itelläkin tulee enemmän vihreää!!

    VastaaPoista
  7. Täällä myös laitan huomenna tai viikonloppuna mun kesäkurpitsan alut kasvulaatikkoon.

    VastaaPoista