maanantai 30. toukokuuta 2016

Ilmaisia kuvia



Kameran objektiivin ollessa huollossa, on tässä tullut otettu kuvia kännykkäkameralla ja kameran ns. pitkällä putkella vaihtelevin tuloksin. Kotisivujen kuvamateriaalia hakiessani olen tutustunut ilmaiseen kuvapalveluun, Pixapayhin, vähän paremminkin...




 
 
 
Siellä olevasta kuvapankista löytyy hakusanalla lukematon määrä kuvia, joita voi käyttää ihan ilmaiseksi ja hyvällä omalla tunnolla esimerkiksi näissä blogipostauksissa. Jokainenhan meistä tietää, että jos lainaa toisen ottamia kuvia, pitäisi aina olla kuvan omistajan/ottajan lupa...tai näin olen siis ymmärtänyt.
 
 
 
 




Kuvapankissa on valtava määrä sekalaisia kuvia, jotkut hyviä ja jotkut vähemmän hyviä.
Lisäksi sivustot ohjaavat myös maksullisiin kuviin, joiden laatu on vielä huomattavasti parempi ja ammattimaisempi.
Pixapayta selatessani tajusin, että voinhan tässä kameran puutteessa käyttää hyödyksi sieltä löytyviä kuivia, ainakin silloin tällöin.
 
 

 

 
 
Tämä on melkein samanlainen sivusto kuin Pinterest, sillä sivustoilla voisi seikkailla vaikka kuinka kauan ihastelemassa kauniita kuvia.
Tosin viime aikoina olen huomannut, että kuvia katsellessa yritän analysoida niitä oppiakseni samalla paremmaksi valokuvaajaksi.
Mitä enemmän tätä teen, sen suurempi tarve ja hinku tulee valovoimaisemman objektiivin hankinnalle.
 
 
 
Näillä lainakuvilla uuteen viikkoon.
 
 
 
 
 


10 kommenttia:

  1. Aivan uusi tuttavuus tällainen kuvapalvelu. Pitääpä käydä ajan kanssa sitä kurkkimassa.
    Kivaa alkanutta viikkoa Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa varata aikaa, siellä kun saa kulutettua aika...
      Oikein mukavaa ja lämmintä viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Kiitos kuvavinkistä! Täytyykin käydä tutustumassa. Itsekin haluaisin kehittyä valokuvaajana ja oppia löytämään uudenlaisia, parempia kuvakulmia kuviini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä löytyy kuvia vähän joka lähtöön ja aihealueesta. Mielestäni toisten kuvia katsomalla voi itsekin oppia kuvaamisesta, tosin meikäläinen haluaisi päästä vielä jollekin valokuvauskurssillekin...Valokuvaaminen on vain NIIN kivaa!!!

      Poista
  3. Kiitos vinkistä, pakko käydä kurkkimassa. :)

    Aurinkoa uuteen viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaapa hyvä vain...aurinko täällä paistaakin. ;)

      Poista
  4. Ei kuvapankkisivustoja, mutta jos haluaa kuvan katsomisen kannalta selailla materiaalia, suosittelen Flickr ja 500px -sivustoja. Flickrissä on tietyllä tunnuksella varustetut kuvat vapaassa käytössä, mutta kannattaa tutustua kuinka niitä saa käyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Fickiistä olen kuullutkin ja olen tainnut käydä heidän sivuillaankin. Täytyypä käydä tsekkaamassa nämäkin... :)

      Poista
  5. Toisinaan kun tuskailee kuvaamisen kanssa, voisi napata kuvan jostakin palvelusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mä välillä teen, vaikka kyllä ne omat kuvat taitavat sittenkin olla niitä parhaita :)

      Poista