tiistai 25. kesäkuuta 2019

Kunnon(kohennus) kesäloma


Kesäloman alku (ja kesäkuu) on sujunut ilahduttavasti kuntoilun merkeissä. Hyvän alkusysäyksen sain jo taannoiselta etelän matkalta, kun innostuin käymään siellä jumppasalilla juoksumatolla juoksemassa ja tekemässä vähän lihaskuntoa. Kotona liikuntaa oli suhteellisen helppo jatkaa ja tällä hetkellä olen löytänyt mukavan liikuntarytmin.




 
 

Olen asettanut kesän tavoitteeksi, että pyrin liikkumaan päivittäin, tavalla taikka toisella. Juoksen 2-4 kertaa viikossa, mielellään joka toinen päivä ja muuten kävelen tai pyöräilen. Juoksulenkit eivät ole kovin pitkiä, mutta pääasia onkin, että juoksen/hölkkään (=etenen). Yli vuoden (ellei jopa kaksi vuotta) kadoksissa ollut juoksukipinä on löytynyt uudestaan ja se tuntuu jälleen mukavalta.
 
 
 
 




Kävely on ollut  minulle aina mieluista, joten kävelylenkkien pituus vaihtelee paljonkin. Pyrin tekemään vähintään tunnin kävelylenkkejä ja tempoa yritän pitää reippaana. Kaiken tämän lisäksi pyrin tekemään lihaskuntoliikkeitä (lähinnä vatsaa- ja selkälihaksia) juoksulenkin päätteeksi ja venyttelyä. Päivittäistä hyötyliikuntaa olen lisännyt ja siksipä autoilu on jäänyt kesäkuussa minimiin. Kaupungille voi aivan hyvin mennä kävellen tai polkupyörällä, varsinkin kun meillä välimatkat ovat vielä kohtuulliset.
 
 
 



Kuntoilun lisäksi olen kiinnittänyt huomiota myös ruokailuun. En varsinaisesti ole tehnyt mitään ruokaremonttia, mutta yritän syödä vähän kevyemmin. Olen lisännyt kasvisten ja hedelmien määrää, sokerihimotustani yritän säädellä parhaani mukaan ja alkoholia juon satunnaisesti, jos lainkaan. En ole erityisemmällä dieetillä, mutta yritän syödä terveellisemmin. Sipsi- tai karkkipussin sijaan kannan kaupasta mieluummin porkkanapussin tai kukkakaalin. Herkuttelu on edelleen sallittua, mutta teen sitä vain harvemmin. Painonhallintatavoitteita ei minulla ole, vaan yleisesti peruskunnon kohentaminen. Sohvaperunana olisi niin helppo olla, mutta näin keksi-ikäisenä yritän tehdä kaikkeni, että yleiskuntoni pysyisi edes jonkinlaisella tasolla.
 
 
 
 
 



Kesäloma on ollut hyvä hetki aloittaa kunnonkohennusprojektia, sillä nyt minulla on ainakin aikaa siihen. Tiedossa on muutama lomamatka, jolloin liikunta jää vähän vähemmälle, mutta tästä en aio kärsiä huonoa omatuntoa. Yritän pitkän kesäloman aikana saada kuntoilutottumuksen siihen malliin, että elokuussa töihin palatessa kuntoilun jatkaminen olisi mahdollista. Tuolloin voi olla hieman haasteellista aikatauluttaa arkea, kun se tuppaa olemaan muutenkin hieman täynnä, mutta ehkä säännöllisyys tässä kohtaa on se minun juttuni. Marraskuu-joulukuun loskakelit on sitten vielä oma luku sinänsä, mutta mietitään sitä sitten...




Nyt nautin kuitenkin liikunnan tuomasta hyvästä olosta...ja kesälomasta.
Silloin on aikaa pelata pihalla oman lapsen kanssa vaikka - ex tempore- sulkapalloa!
 
 
 
 
 
 
 
 

6 kommenttia:

  1. Hei, löysin vasta blogisi pariin:) Juokseminen on ihanaa ja terapeuttista - se selkiyttää mukavasti ajatuksia. Sitten kun taas voin, aion itsekin aloittaa uudelleen juoksemisen. Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, että sinä olet löytänyt blogini. Olen ajatellut, että näitä minun juttujani kovinkaan moni lue (ne sukulaiset!), mutta että ihan uusi lukija :)Ihanaa!!! En ole kuntosalityyppiä, joten siksi kävely ja juoksu ovat valikoituneet liikuntalistalleni...ja on totta, että juokseminen tuntuu terapeuttiselta.
      Taidanpa nyt vuorostani vierailla sinun blogissasi. Toivottavasti löydät tänne jatkossakin... <3

      Poista
  2. Jes, hyvä sinä! Täällä on hyötyliikuntavaihe meneillään, mutta olis kiva saada muutakin vaihdetta silmään:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyötyliikuntakin on hyvä juttu! Ans kattoo, miten miten kuntoilun käy, kun elokuu koittaa...;)

      Poista
  3. Pihapelit ja muutenkin lasten kanssa liikkuminen on parasta liikuntaa. Itselläni ainakin on työ pysyä isompien perässä, kun yhdessä lenkille lähdemme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsen kanssa liikkuminen on kyllä kivaa, tosin meillä lapsi alkaa olla siinä iässä, että julkisilla paikoilla liikkuminen vaatii pientä etäisyyttä ;) Tällä viikolla tehtiin kuitenkin yksi juoksulenkki yhdessä...

      Poista