perjantai 31. tammikuuta 2020

Käymistilassa...


Tammikuu on lopuillaan eikä näillä huudeilla ole tietoakaan talvesta. Tuntuu kuin syksyä olisi ollut jo monta kuukautta. Se on varmasti myös syynä, että ei oikein jaksa innostua mistään...






 
Rakastan talvea. Sellaista perinteistä pakkas- ja lumitalvea, jossa on mukava ulkoilla. Nyt kun sitä ei ole vielä tullut, toivon jo salaa, ettei sitä enää tulisikaan. Jos hypättäisiin suoraan vaan, yhden vuodenajan yli, kevääseen. Tämän pitkän, pimeän ja synkän ajanjakson aikana olen nauttinut niistä muutamista (todella) vähäisistä aurinkoisista päivistä ja siksi heitän suuren toivon jo tulevaan kevääseen.
 






 
Kulunut ns. talvi on kyllä syönyt tällaisen peruspositiivisenkin ihmisen mielialaa. Tässä ei jaksa innostua talvesta (kun sitä ei ole) eikä edes oikein keväästä. Uuden vuoden jälkeen olen yrittänyt pitää arkiliikuntaa edes pienimuotoisesti mukana päivärytmissä ja suhteellisen kiitettävästi olen tehnyt työmatkani kävellen. Viikonloppuisin yritän tehdä vähän pidempiä lenkkejä, mutta sitäkin säävarauksella. Juoksulenkkejä en ole vaivautunut edes ajattelemaan...
ja muutenkin on vähän tahmeata.




 
 
 
Koti on ollut jo pidemmän aikaa eräänlaisessa käymistilassa. Jotain tekisi mieli uudistaa, mutta mitään suurta kipinää tai muutosideaa ei ole virinnyt. Ruokahuoneen pöytäryhmä kaipaisi ehdottomasti uudistusta, ainakin tuolien osalta, mutta oikeanlaisia ei vain tunnu löytyvän. Keittiössä pitäisi tehdä isompaa remonttia, mutta sen ajatteleminen tuntuu jokseenkin työläältä ja siksi sekin on siirretty hamaan tulevaisuuteen.
Nyt ei vaan jaksa oikein innostua edes omista kotiprojekteista.
 

 
Kaikki tuntuu olevan vähän pysähdyksissä, mutta ehkä tämän olotilan muutos odottaa vain kevätauringon pilkahdusta.
Flunssa meinaa ottaa yliotteen meikäläisestä, mutta yritän nyt viikonloppuna olla vähän rauhallisemmin.
Hiihtoloman alkuun on enää pari viikkoa ja siitä täytyy yrittää ottaa jo ilo irti. Oli talvea taikka ei.
Ja ne vähäiset energiarippeet täytyy napsia talven hedelmätarjonnasta.


Kaikesta huolimatta oikein hyvää viikonloppua!







 
 

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti ei tauti iske sinne kunnolla. Täällä olen saikutellut koko viikon ja mieli on vähän maassa :(
    Ihanaa viikonloppua sinulle kaikesta huolimatta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vielä ei ole ainakaan kuumetta, mutta nenä aivan tukossa ja pää kuin " Haminan kaupunki"...toivotaan, että maanantaina olen kunnossa. Toivottavasti sinulla tautii alkaa olla jo selätettynä!♡

      Poista
  2. Tänään oli niin ihana ilma, tuntuu kuin olisi herännyt itsekin talvihorroksesta!
    Ihanaa alkavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringolla on niin voimaannuttava vaikutus, tosin meikäläinen ei päässyt nauttimaan siitä tällä kertaa pojan pelireissun takia.
      Oikein mukavaa viikkoa sinullekin! <3

      Poista