sunnuntai 6. syyskuuta 2020

TEE SE ITSE - PROJEKTI teemalla "nyhjää tyhjästä"

Tämä postaus piti julkaista jo kauan aikaa sitten, mutta se jäi loman jälkeisen arjen jalkoihin. Kesällä aloitettu mökin pintaremontti saatiin valmiiksi ja sen jälkimainingeissa innostuin tekemään muutaman tee se itse-jutun. Tässä niistä yksi.





Mökin päivityksessä oli alunperin suunnitelmissa poistaa tupakeittiön astiakkaappi. Toisin kuitenkin kävi. Astiakaappi saikin jäädä, mutta se sai luvan vähän uudistua. Kaapiston päälikansi ja vetimet olivat siniset, mutta päätin freesata ulkoasua. Kansi sai päällee valkoista maalia ja nupit lähtivät vaihtoon. Minulla on selvä mielikuva minkälaiset vetimet kaappiin haluan, joten väliaikaiseksi ratkaisuksi päätin askarrella ne juuttinarusta.






Pyörittelin juuttinarua sormissani ja yksi vaihtoehto olisi vaatinut lisäreikien tekemistä. Lopuksi päädyin kokeilemaan yksinkertaisen solmun/ lenkin tekemistä. Alkuperäinen tarkoitus oli, että naru olisi tehnyt lenkin ja solmu olisi tullut oven sisäpuolelle. Reikä oli kuitenkin niin pieni, että jouduin luopumaan siitäkin ajatuksesta. Niinpä hyödynsin vanhan vetimen ruuveja ja asensin solmun (ja lenkin) pinta-asennettuna. Kovin paljon vetämistä se ei kestä, mutta astiakkaappi on nyt vähemmällä käytöllä kuin aikaisemmin, joten väliaikaisena ratkaisuna toimii oikein hyvin.






Ja tässä vielä kuvat tuunatusta astiaakaapista ennen ja jälkeen. Muutos ei ollut suuren suuri, mutta minulle riittävä. Tällaisten tee se itse- juttujen tekeminen on niin palkitsevaa. Varsinkin silloin, kun täytyy käyttää hieman luovuutta ja ongelmaratkaisua. Jokseenkin hätäisenä ihmisenä vedinongelma piti ratkaista heti ja olemassa olevista materiaaleista, "nyhjää tyhjästä"-teemalla. Astiakaapin uudistaminen jäi vielä vähän kesken, sillä uusien vetimien lisäksi suunnittelin yhden hyllyn vaihtamista lasihyllyksi ja jonkinlaisen valon asentamista sisäpuolelle. Vaikka kaapiston freesaus jäi vähän kesken, kelpaa tämä minulle oikein hyvin.


Tälä hetkellä arki ja työ verottaa sen verran jaksamista, joten luovuuspuuskat saavat olla nyt vähän aikaa taka-alalla. Töissä on alkamassa perinteinen syksyn palaverisuma, josta ajattelin selviytyä asioiden priorisoinnilla ja keskittymällä olennaisiin. 

Tästä syystä myös blogijulkaisuja voi tulla harvemmin, mutta olkaahan kuulolla...


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!





2 kommenttia:

  1. Oi miten ihana muutos, vähän bohotyylinen juuttivetimineen nyt tuo kaappi!
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Niistä aineksista tehtiin, joita mökillä oli tarjolla. Posliini- tai nahkavetimet tähän olis jossain vaiheessa tarkoitus laittaa...

      Poista