perjantai 16. lokakuuta 2020

Ihan pähkinöinä

Säännöllisin väliajoin yritän ryhdistäytyä (ja kunnostautua) karkin syönnin vähentämisessä. Olen huomannut, että karkkihimotukseni on kausiluontoista ja hyvinkin vaihtelevaa. Kesällä sain pidettyä hyvin karkkikuuriani, mutta vähitellen otteeni alkoi lipsua.





Päätin jälleen kerran kokeilla suunnan muutosta ja päättelin, että karkin syöminen on minulle (sokeriaddiktin lisäksi) eräänlaista napostelua. On todennäköistä, että voisin napostelu-olotilassani syödä vaikka pieniä kiviä. Pika-analyysin kautta ajattelin kokeilla tervellisempää vaihtoehtoa ja päädyin eräänä päivänä kaupassa tutkimaan pähkinähyllyn tarjontaa.






En ole koskaan pahemmin välittänyt pähkinöistä. Toisinaan ne ovat aiheuttaneet minulle huonovointisuutta, jonka olen ajatellut johtuvan niiden rasvaisuudesta. Kaikesta huolimatta päätin tutustua muutamiin pähkinälajeihin ja totuttautua vähitellen niiden makuun. Luonnonpähkinät ovat makuuni ehkä turhan mietoja ja siksi päädyin kokeilemaan myös paahdettuja ja suolattuja  pähkinöitä.






Nyt olen kohta viikon verran popsinut näitä, kun esimerkiksi katson televisiota ja täytyy sanoa, että nämä ovat olleet hyvä vaihtoehto "taparikolliselle" karkinsyöjälle. Olen saanut myös vinkkejä, miten pähkinätarjoilua voi vaihdella lisäämällä siihen vaikkapa marjoja tai rusinoita, joten seuraavaksi täytyykin lähteä rusinaostoksille. Juuri sopivasti ennen glögikauden alkamista.



Oikein hyvää viikonloppua!



4 kommenttia:

  1. Pitääpä itselläkin kokeilla tätä - siis kiitos vinkistä! Minulla on lisahtanut taas karkkien naposteluksi. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on toiminut ainakin minulla...toistaiseksi ;)

      Poista
  2. Tykkään sekoittaa pähkinöitä ja kuivattuja karpaloita, namskis. Myös mantelit ovat hyviä naposteltavia. Mies karttelee pähkinäsekoituksessa olevia saksanpähkinöitä, onneksi, sillä ne ovat omia lemppareitani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä pähkinäsekoitus on osoittautunut parhaimmaksi vaihtoehdoksi, jokaiselle jotakin syömistä :) Pähkinöiden maailma /valikoima on minulle nyt ihan uutta, kun olen päässyt näiden makuun ja vatsakin näyttää kestävän ;)

      Poista