sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Kevätkylvöjä

En ole kovinkaan kummoinen viherpeukalo, mutta aika ajoin innostun kasvatusprojekteista. Tänä vuonna sain kylvettyä pääsiäisruohot menestyksekkäästi ja siinä samalla halusin kokeilla myös herneiden kasvatusta, lähinnä versojen takia...





Liotin herneitä vuorokauden vedessä, jonka jälkeen laitoin ne kahteen eri astiaan itämään. Kotoa löysin jonkun pussinpohjalta riittävästi multaa ja istutusastiaksi kävi vanha alumiininen kakkuvuoka. Keittiön ikkunan edessä on taso, jossa ne saavat nyt rauhassa kasvaa ja rehottaa. Alussa mietin, onko multamäärä liian vähäinen, mutta muutaman päivän jälkeen huoleni osoittautui vääräksi, sillä mullan seassa alkoi näkyä jo itämistä.





Herneenversojen kasvaminen on ollut nopeaa ja tällä hetkellä niitä kasvaa yli meidän tarpeiden. Kahdesta kasvatusastiasta olisi ilmeisesti yksikin riittänyt. Nyt yritämme käyttää versoja vähän joka paikassa ja välillä tulee napsittua niitä suoraan suuhunkin. Herneiden kasvatuksen lisäksi ostin kaupasta vielä pienet ruukut rosmariinia ja basilikaa, ja nekin näyttävät voivan ihan hyvin hoidossani.






Meillä isäntä on laittanut myös muutamia taimia kasvamaan ja esikasvatuksen jälkeen ne siirtyvät meidän mökille. Viime vuonna saimme nauttia mm. oman maan salaateista ja perunoista. Tänä vuonna kokeillaan niiden lisäksi jotain uuttakin. Minä kuitenkin pitäydyn toistaiseksi näissä pienimuotoisissa viljelyksissä -  ja niiden hengissä pitämisessä. Maissin kasvatus lähtee seuraavaksi kokeiluun ja toivotaan, että niistä saadaan lähinnä koristekasveja terassille. Ja voi olla, että laitan kodin pihalla olevaan kasvatuslaatikkoon vielä muutaman valmiin "purkkiyrtin" kasvamaan. 


Olen havaitsevani meikäläisessä jopa pientä innostusta asiaan...



1 kommentti: