maanantai 7. maaliskuuta 2016

Keltaisia elefantteja


Sisustusopintoni järjestetään Turussa ja aina silloin tällöin, riippuen opiskeluohjelmasta, jään sinne yöksi. Nämä yöpymisreissuni ovat samalla shoppailureissuja, sillä silloin ehdin käymään vähän myös kaupoissa. Ja yleensä löydän aina jotain pientä kivaa, jota on helppo kuljettaa laukussa. Niin tälläkin kertaa...







Kiertelin Hansakorttelissa ja siellä oli juuri avattu uusi Finlaysonin kauppa.
Myymälässä ihastellen ihania painokuoseja, kun huomasin tämän tutun elefanttiprintin.
 
 


 
 
Kevät tekee selvästi tuloaan, sillä kaikki keltainen saa mielenkiintoni heräämään.
Hetken mielijohteesta päätin ostaa tämän pussukan/penaalin itselleni vähän niin kuin palkinnoksi hyvin edenneistä (ja kohta päättyvistä) opinnoistani...
 
 
 
 




Penaaliksi tämä on ehkä liian pieni tai sitten minulla on vain kyniä liikaa, mutta keksin aika nopeasti tälle toisenkin käyttötarkoituksen.
Tämähän sopisi vallan mainiosti silmälasien säilytykseen, vaikka siinä ei ole kovia kuoria.
Värinsä puolesta olisi myös helppo löytää kassin pohjalta... ;)
 
 
 

Tällä pienellä ostoksellani oli kuitenkin minulle syvällisempi merkitys, sillä tulen varmasti aina muistamaan sisustusopintoni tämän keltaisen elefanttipussukan kautta. Opiskeluni ovat tuottaneet niin paljon iloa, elämyksiä, onnistumisen (ja välillä epätoivon) kokemuksia ja ennen kaikkea ihania uusia ystäviä. Tämä kaikki on ollut  NIIN antoisaa ja ikimuistoista.




Ja eikös kaiken tämän arkisen harmauden keskellä tarvita aina vähän pientä piristystä...
 












12 kommenttia:

  1. Jokainen tarvitsee aika ajoin palkinnon hyvin tehdystä työstä... tai opiskeluista.

    Ihana elefanttipenaali <3! Se on kevät!

    VastaaPoista
  2. Ihanan piristävä pussukka ♡
    Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihana, rakastan tuota kuosia. Juuri ystävän luona yökylässä pöytäliinana oli punainen vastaava. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös kuosista ja minusta näistä tehdyt lakanat ovat ihan superit!

      Poista
  4. Ompa pirteä kuosi! Eksyinpä mukavaan blogiin, jäin lukijaksesi :) Mitä opiskeletkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun eksyit ja jäit vielä lukijaksi!!!
      Olen erityisopettajan työstäni vuorotteluvapaalla koko lukuvuoden ja opiskelen Sisustusakatemiassa sisutussuunnittelua. Opiskelut ovat melko lailla loppu suoralla ja nyt uupuu enää muutama isompi (vaativampi) työ Huhtikuussa pitäisi olla homma ns. paketissa... :)

      Poista
  5. Ihanan keväinen. Just eilen hypistelin keltaisia elefanttipyyhkeitä ihan tuolla paikallisessa perhemarketissa :D Jäivät vielä sinne odottamaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla keltaisella värillä on melkoisen energinen vaikutus. Minä yritä jo vähän hillitä itseäni tämän keltaisen kanssa... :)

      Poista
  6. Oi, onpa pirteä pussukka. Ja, mainio säilytyspaikka silmälaseille!

    VastaaPoista
  7. Ihana elefanttipenaali. Suloinen palkinto ja kiva muisto. Minä olen joskus ostanut elefanttiessun, vahakankaisen, pienelle piirtäjätytölle.
    Pirteää naistenpäivää!

    VastaaPoista