maanantai 14. maaliskuuta 2016

Pääsiäinen mielessä


Aika tuntuu menevän sellaista vauhtia eteenpäin, ettei meinaa perässä pysyä. Havahduin viime viikolla, että kohta täytyy aloittaa pääsiäisruohon kylvämisen, jos meinaa, että se ehtisi vielä tämän vuoden pääsisäiseksi kasvamaan kunnolla.





Ostin viimeisemmältä Turun reissulta tämän söpön pääsiäispupun koristeeksi.
Nyt ei puutu kuin se ruoho. Saakohan sitä ostettua jostain valmiiksi kylvettynä ja kasvatettuna?
;)







Kodin koristellussa meillä mennään melko perinteisellä linjalla.
Vanhat säilytetyt virpomisoksat haetaan esille ja sitä ruohoa täytyy olla jossain astiassa.
Täytyyhän tälle pupulle paikka löytyä...etten olisi ihan turhaa ostosta tehnyt. 
Ehkä ostan kotiin vielä narsisseja, mutta paljon enempää koristeita ei tule.
 

 

 
 
 Multapussin ja siemenet ostin eilen kaupasta ja tällä viikolla täytyy laittaa ruoho kasvamaan...
 
 

Olen hankkinut kotiin myös muutamia uusia tyynyliinoja. Katsotaan nyt, jaksanko innostua vielä vaihtamaan kodin tekstiilejä ennen pääsiäistä. Kevään kunniaksi olen ajatellut tuoda keltaisen värin takaisin sisutukseen, mutta jostain syystä projektiin ryhtyminen ei oikein jaksa innostaa. Opiskelu tuntuu vievän tällä hetkellä suurimpia oman kodin "sisustushaluja" pois...ja meillä taitaa isäntä kiittää!!





6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tämä löytyi Finnmari oy:n kaupasta Turun Hansakorttelista, en voinut olla ostamatta, kun maksoi vähän päälle 2 euroa. Kivaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Ihana valkoinen pupu!
    Mukavaa maanantai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole montaakaan pääsiäiskoristetta, joten tulipahan ostettua yksi uusi koriste tälle vuodelle. Ihan touhukas maanantai on ollutkin ja huomenna touhuilu jatkuu.. :D

      Poista
  3. Kyllä muutama pääsiäiskoriste on hyvä olla.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista