tiistai 4. joulukuuta 2012

Joulusisustamista osa 1.

Viime viikonloppuna innostuin laittamaan kotia jouluisempaan kuntoon. Meillä se tarkoittaa enmmänkin tekstiilien vaihtoa ja muutaman jouluisen esineen laittamista "framille". Vuosien myötä joulusisustaminen on muuttunut hillitymmäksi ja yksinkertaisemmaksi...tai sitten minusta on tullut yksinkertaisesti laiskempi ja aikaansaamattomampi.

Tälläistä meillä on kuitenkin tänä jouluna kotona.




Olohuoneessa sohva on vaihtanut jo vanhalle paikalle. Tyynynpäälliset vaihtuivat viininpunaiseen ja vähän harmaaseen. Joulukuusi tulee nurkkaikkunan eteen aikanaan.
 


 

Lasikaiteelle olen asetellut Kivi-tuikkuja, sypressin (keittiöstä) ja tonttu-ukon.
 

 
 
Ruokahuoneen pöydälle laitoin punaisen kaitaliinan, kynttilän ja tulppaaneja. Juhlavampi pöytäliina tulee vasta joulupöytään.
 

 

Tässä samaa tilaa vähän eri kuvakulmasta.




 
Toisella seinustalla on senkki ja siihen laitoin punaisen kaitaliinan, kynttilän ja lasimaljan. Sen sisällä on (tai siis oli) suklaata. Tähän voisi laitta vielä yhden joulukukkasen.
 

 

Tästä kuvasta näkee ruokapöydän ja senkin sijoittelun huoneessa. Kukat tuovat aivan erityisen joulutunnelman. Omat suosikkini ovat tulppaanit ja valkoinen amaryllis.
 
 


Ja tämä tonttu vahtii kotiamme keskeiseltä paikalta ruokahuoneessa.
 
 
Ajattelin säästää teitä kuvavyöryltä ja laitan lähiaikoina toisen postauksen muista huoneista ja joulusisutuksista. Näiden(kin) kuvien perusteella voidaan todeta, että en minä niin kovin paljon hössötä tuosta joulusta. Joka viikonloppu teen joitakin pieniä lisäyksiä sisutukseen. Näin joulu tulee meille pikku hiljaa, pala palalta.





4 kommenttia:

  1. Etpä tosiaan hössötä :) Sillai sopivasti jouluista tunnelmaa.Tuo Hirvonen ed.blogissas oli vissiin tullut pikkujoulusta,vai pitikö se kuusta pystyssä?

    VastaaPoista
  2. Tuo Hirvonen on joskus saatu isoveljeltäni ja aikojen saatossa se on vähän kärsinyt. Se ei todellakaan seiso tanakasti enää neljällä jalalla vaan on hieman vinossa...on tainut maistella vähän liikaa jouluglögiä...tai muuten vaan sorkat ei oikein sojota laillisesti.
    Ilatvalaistuksessa kotimme on ehkä tunnelmallisempi, mutta valokuvaaminen on taas haasteellisempaa. Siksi näistä sisutuskuvista ei välttämättä suoraan välity tunnelma. Kyllä meillä minun mielestäni on ihan riittävän jouluista, meidän tyylistä. Terkkuja sinne!

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköstä teillä!! :) Pieni koristus voi tuoda enemmän tunnelmaa kun hirveät määrät rimpsuja ja römpsyjä! :)

    VastaaPoista
  4. Tämmöstä simppeliä meillä, jotkut tykkää, jotkut ei. Olen laiska keräämään joulukoristeita pois, siksi koristeiden määrä on hyvä pitää melko vähäisenä...
    T: Satu

    VastaaPoista