sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Viikonloppu harakoille

Eipä ole tässä viikonlopussa ollut juurikaan kehumista. Olen ollut edelleen sairaana/toipilaana ja tänään näyttää sellaiselta, että jaksaisin/yrittäisin olla jo koko päivän pystyasennossa.

Eilinen meni vielä koko aamupäivän makoillessa sängyssä, mutta iltapäivällä piti harjoitella pystyssä olemista, koska meillä oli illalla hirvipeijaiset. Sain itseni ihme ja kumma laitettua "juhlakuntoon". Kotiuduimme puolen yön aikoihin kotiin hyvin syöneenä ja mukavasta illasta nauttineena.

Tänään aamu valkeni jo ennen seitsemää, kun perheen nuorimmainen alkoi tiedustelemaan, milloin keitetään "aamukaffet". Vähän aikaan sain pötköteltyä vielä sängyssä, mutta kolme päivää maanneena ei tuo sängyssä makaaminen enää oikein houkutellut.

Nenä on meikäläisellä totaalisen tukossa ja kurkku vieläkin karheana, mutta kyllä olen ajatellut huomenna kokeilla työntekoa. Viikonloppuna en ole kotona tehnyt yhtikäs mitään. Kotinurkkia katsellessa olen ajatellut, että voisin perustaa vaikka (pölyisen) villakoirakennelin...on meinaan sen verran komiat pallerot vähän joka nurkassa.

Koska tämä viikonloppu meni totaalisesti harakoille, ei auta kuin suunnata ajatukset tulevaan viikkoon. Tiedossa normaalista pitempää työpäivää, pojan kaverikyläilyä ja (työ)reissu Jyväskylään. Tänään täytyy hahmotella vähän pääsiäsiaskarteluja ja ehkä alkuviikosta pitäisi laittaa jotain vihreätä kasvamaan täällä kotona...ihanaa, elämä voittaa!!   :)

 
Ja koska uudella kameralla on tullut räpsittyä kuvia, laitan tähän viime viikonlopulta mökiltä ottamiani kuvia.





Tulevalle viikolle on luvattu kuulemma hyvää, aurinkoista kevätsäätä. Jospa itsekin pääsisi nauttimaan niistä.


Energistä alkavaa viikkoa kaikille! Nautitaan auringosta ja hymyillään yhdessä sen kanssa!!


...alan ilmeisesti parantua...:)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti