torstai 17. joulukuuta 2015

Joulujuhlatunnelmia


Pääsin eilen tunnelmoimaan pojan koulun joulujuhlaan. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että pääsen joka vuosi osallistumaan jollain tavalla koulujen joulujuhliin, sekä lapseni puolesta että työni. Sillä erolla, että lapsen juhlissa saan nauttia hienoista esityksistä äitinä, kun taas leipätyössäni erityisopettajana olen useimmiten siellä ohjelman järjestäjien puolella.




 
Eilinen joulujuhla alkoi perinteisellä joulukuvaelmalla, joka oli käännetty paikalliselle murteelle eli "rauman giälelle".
Esityksen päätteeksi laulettiin yhteislauluna "Enkeli taivaan" ja ihan suomen kielellä...
 
 

 


Koulun oma musiikkikerho esitti kaksi hienoa joululaulua oikein kauniisti ja heleästi laulaen.
Kieltämättä täytyy tunnustaa, että kyllä siinä silmäkulmat vähän kostuivat yhdellä jos toisella.
Onneksi tämän jälkeen päästiin laulamaan taas yhteislauluja...
 
 




Koulun ekaluokkalaiset esittivät tomerasti tonttuaiheisen runon...
 
 

  
 
ja kakkoset lauloivat ja esittivät  hauskan laulun joulupukin matkasta.






Illan aikana nähtiin myös 6. luokan tyttöjen tanssiesitys, jossa mukailtiin tansseja Letkajenkasta Magareenaan eri "kimppatanssihittejä".
Oli muuten hauska ohjelmanumero.
 
 
 



Pojan luokka (3. luokka) esitti musiikkinäytelmän/ tanssin " Soihdut sammuu".
Illan aikana kuultiin myös viidennen luokan englanninkilinen joulunäytelmä sekä hupaisa Röllin joulu- näytelmä (6. luokka).
 
 

 
 
 Koulun rehtori piti vielä lyhyen kiitospuheen ja illan päätteeksi yksi oppilas luki koko täydelle salille "Koulurauhan julistuksen".
Joulujuhla päättyi yhteislauluun  "Maa on niin kaunis..."
 


Hyvin perinteisen kaavan mukaan siis mentiin. Oli niin hienoa katsoa hyviä esityksiä ja reipasta esiintymistä. Jokainen luokka oli osallistunut omalla ohjelmallaan juhlan tekemiseen ja me vanhemmat saimme olla jakamassa tätä ainutlaatuista tunnelmaa. Näissä oppilaiden esityksissä on aina jotain niin aitoa ja liikuttavaa, eikä sitä tunnetta tavoita missään muualla kuin alakoulun joulujuhlissa.



Enää muutama aamuherätys ja ansaittu joululoma voi alkaa...








4 kommenttia:

  1. Joulujuhlat ovat ihania, tunteikkaita. Itse olin eilen myös lasten joulujuhlissa, he eivät olleet nyt esiintymisvuorossa, mutta kyllä varsinkin pienimmät koululaiset saivat silmäni kostumaan.
    Tosiaan vielä yksi aamu ja sitten lapsilla ansaittu joulutauko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä odotetaan jo joululoman alkua ja lasketaan päiviä jouluaattoon... ;)

      Poista
  2. Olin oman pojan viimeisissä ala-asteen joulujuhlissa tiistaina. Mahtavia esityksiä oli sielläkin ♡
    Koulujen juhlat ovat ihania ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojan koulussa oppilaita on niin vähän, että he joutuvat/saavat esiintyä jokaisessa juhlassa. Poika oli silmin nähden helpottunut, kun juhlat olivat ohi.Nyt voi rauhassa keskittyä lomailuun ja joulun odotukseen...!

      Poista