lauantai 12. joulukuuta 2015

Päheetä?


Pojan huoneen uusi seinä valmistui kuluneella viikolla ja olen todella ylpeä aikaansaannoksestani. Lopputulos on paljon parempi kuin aluksi uskoinkaan ja huoneen tunnelma muuttui kerta heitolla....






Tapetin valinta oli sellainen ex tempore-ostos.
Tässä ostopäätöksessä ei paljon "nokka tuhissut", koska tähän seinään meni vain kaksi rullaa tapettia. 
Mahdollinen projektin epäonnistuminen ei siis rasittaisi kukkaroa kovinkaan paljoa.
 


 

 
 
Niin kuin olen jo aikaisemmin kertonut, en ollut koskaan aikaisemmin tapetoinut.
Olen tosin toiminut useita kertoja "assistettina" miehelle, joten tiesin pääperiaatteet, miten homma hoituu.
Jollain tavalla tapetointi muistuttaa mielestäni kirjojen kontaktointia. Mittaamista, asettelua ja "kuplien" poistamista...
Tosin sillä erolla, että tapettia voi jonkin aikaa sovitella ja "muljata" paikoillaan, kontakti kiinnittyessään on ja pysyy.
Luulin jollain tasolla tapetointia vaikeammaksi tehtäväksi, mutta yllättävän helposti se sujui.
Ei tämä nyt täydellinen seinä ole, mutta kelpaa minulle.
 

 

 
Tapetin valinta osoittautui myös hyväksi.
Vaikka se on vuorokohdistettavaa tapettia (myyjän mukaan hankalampi kuin pelkää kohdistettava tapetti), selvisi urakasta hyvin.
Kirjava tapetti ehti minua jo hetken epäilyttämään, mutta seinään kiinnittämisessä se antoi paljon anteeksi.
Siinä ei kaikki kolot ja kluput eikä "ei-niin-tarkat" puskusaumat näy.
 

 


 
 
Tapettiseinän myöstä huoneen tunnelma muuttui paljon.
Ennen niin väritön ja laimea huone sai vihdoinkin vähän luonnetta ja elämää.
Samalla tohinalla vaihdettiin vähän huonekalujen järjestystä ja kiinnittelin tauluja uusiin paikkoihin.
Tuo punainen STOP-taulu oli ihan ehdottomasti ostettava tänne, kun näin sen eräässä liikkeessä...;)







 
Innostuin vielä askartelemaan tapetin jämäpaloista mustiin kehyksiin pieniä tehostetauluja toiselle ja tähänkin seinään tuli kummasti uutta ryhtiä.
Matto kaipaisi myös pientä päivitystä, mutta toistaiseksi se saa vielä kelvata ja yksi troikkalamppukin sopisi tänne...
 
 

 

 

 
Aikast pähee seinä vai mitä sanotte?
Näyttää ihan pojan huoneelta..;)
 
 
 
 
 
Kuvaaminen on näinä harmaina päivinä enemmän kuin haastavaa. Keinovaloa en haluaisi käyttää, mutta näissä kuvissa se oli välttämätöntä. Vähän on hämärää meininkiä, valitan.

 :D

 
 
 
 
 
 
 

12 kommenttia:

  1. Kiva huone ja hyvin onnistunut tapatointi. Onnittelut siitä! Kyllä tuolla nyt kelpaa tehdä läksyjä ja pelata. Huone kelpaisi varmasti useammalle varhaisteinille. Meillä tuo edessä vielä, koululaisten huoneiden päivitys. Täällä ei kaikki tapahdu ihan noin nopeasti, päätökset/valinnat vievät aikaa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisena minibudjettitoteutuksena lopputulos on mielestäni hyvä. Seuraavaksi, jos ja kun, tätä huonetta remontoidaan pojan ollessa yläasteikäisenä. Täällä sama juttu. Täälläkin äätöksenteko on yleensä vaikeata ja siksi yleensä projektit vähän veyvät. Tämä projekti oli kyllä poikkeus... Mukavaa viikonloppua sinnekin! Meillä tiedossa tuplajuhlia tänään, kun pojan isoveli ja hänen poikansa juhlivat syntymäpäiviä. Hip hei hulinaa!!

      Poista
  2. No on pähee - ja saat todella olla ylpeä itsestäsi! Tapetti näyttää kivalta ja koko huone on aivan huippuhyvän näköinen. Mukavaa viikonloppua ja kivoja juhlia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan. Pidän muutoksesta paljon. Täytyy joskus laittaa vielä kuvia ennnen-jälkeen-tyylisesti, niin eron näkee vielä selvemmin...

      Poista
  3. Tapetti sopii hyvin pojan huoneeseen ja saa huoneen eloon.
    Hienosti kyllä onnistuit tapetoinnissa.
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopputulos on kiva ja ainakin erilainen kuin ennenkin. Nyt on sitten tapettikammo voitettu. Mukavaa viikonloppua sinne myös!

      Poista
  4. Meillä on luvassa viimeistään kesällä pojan huoneen päivitys. Onneksi pojalla on tarkka visio siitä, millaista hän haluaa. Minä" vain" toteutan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pääsin ehdottamaan tapettia ja poika hyväksyi sen. Meilläkin taisi jossain vaiheessa olla joku väritoivomus, mutta tämä tapetti pisti suunnitelmat uusiksi...ja oli ihan tämän äidin ajatus ;)

      Poista
  5. Aika huikea huone. Meilläkin on menessä dominokierros eli piiri pieni pyörii huoneesta toiseen (vanhemmat saunakamariin, esikoinen vanhempien makkariin, keskimmäinen... no täyttäkää sarja itse.) Vasta ollaan siinä vanhempien saunakamarivaiheessa ja pienellä budjetilla mennään meilläkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vaatisi vielä eteinen pientä tapettipäivitystä, kun on joskus tullut (fiksusti) valittua vaalean harmaat tapetit. Onneksi ovat pyyhittävät, mutta silti seinissä alkaa näkyä elämisen jälkiä. Muut huoneet ovat toistaiseksi ihan ok...
      Tsemppiä "dominoefektille"...ja hiljaa hyvä tulee :)

      Poista
  6. On se pähee! Tykkään niin tuosta sanasta ja tykkään tuosta tapetista! Onnistunut valinta! Ja onnea tapetoijille!
    Hyvää joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mistähän lienee tuo sana "pähee" tullutkaan...? Tapetti oli kyllä loisto valinta, vaikka jossain vaiheessa sen kirjavuus vähän hirvitti. Onneksi uskalsin ottaa riskin. Tapetoinnin onnistuminen oli myös henkilökohtainen työvoitto, josta olen ihan oikeasti ja aidosti ylpeä. Tunnelmallista viikonloppua!

      Poista