tiistai 29. joulukuuta 2015

"Sekametelisukat"


Tämän talvikauden sukat olen tehnyt vanhoista lankavarastoistani yhdistellen. Syksyn aikana valmistui koko perheelle sukat ja Sini-siskonenkin sai vielä joululahjakasi yhden sukkaparin. Vielä koriin jäi vajaita lankakeriä ja tässä eräänä iltana yhdistelin niistä lankoja kahteen eri kerään, tarkoituksena tehdä vielä yhdet "sekametelisukat".





 
Alkuhankaluuksien jälkeen sain värit edes jollain tavalla sopimaan yhteen.
Ensimmäisen sukkaversion väriyhdistelmä oli niin ruma, että ne olisi taatusti jääneet käyttämättä.
Niinpä tyydyin purkamaan melkein valmiin sukan alkutekijöihin ja aloittamaan projektin jokseenkin alusta. Ei tämä lankojen yhteensovittaminen ollutkaan ihan helppoa...



 
 



Kärkikavennuksessa meni vähän puikot sekaisin, joten siellä on muutama kavennus vähän väärässä paikassa. Tulipahan taatusti hieman persoonallisempaa käden jälkeä. Koska aina ei tutut hommatkaan suju, kului näiden sukkien valmistumiseen hieman enemmän aikaa,
mutta valmista tuli.




 
 
 
Villasukista tuli ihan tarkoituksella eripariset. Sukkien sävyt ovat kuitenkin samat.



 





Sukkalankaa jäi vielä vähän jäljelle, mutta taidan lopettaa sukkatehtailun tältä talvelta tähän. Ensi syksynä tai talvena voin hyvällä omalla tunnolla ostaa vaikka kuinka monta kerää uusia lankoja ja tehdä jälleen uusia sukkapareja. Tässä välissä voisi vaihteeksi kokeilla vaikka virkkaamista. Koukuttavaa hommaa sekin...





8 kommenttia:

  1. Hienot sukat! Harmaa on se oikea väri villasukille. Aikamoinen sukkatehtailija olet! Kelpaa noissa sukissa tepsutella.
    Hyviä loppuvuoden päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olemme isännän kanssa oikein villasukkien suurkuluttajia, joten tässä taloudessa ei villasukkia voi koskaan olla liian paljon. Ja on tämä sukkatehtailu aika rentouttavaakin... Täällä on kirpakkaa pakkassäätä ja aurinko paistaa. Nyt ei puutu enää kuin lumisade, niin päivä olisi täydellinen. Tosiaankin, muutama päivä vielä...

      Poista
  2. Ihanat sukat. Itse aloitin sukkien neulomisen myös syksyllä. Toisen sukan sain valmiiksi, toinen ei vaan tunnu valmistuvan. Ainakaan tänä vuonna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on näitä mun "viritelmiäni". Näissä ei nokka kauna tuhise. Mukavasti valmistuu telkkaria katsoessa...:)

      Poista
  3. Hyvät tuli ja varmasti nyt tarpeeseen, kun pakkasetkin tulivat! Itse yritän aina myös saada nuo jämälangat tehtyä pois, ennenkuin annan itselleni hankkia jotakin uusia ihania lankoja. Kerran olen tehnyt jopa villamekon jämälangoista. Mukavaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tosiaan päätin, että en osta uusia lankoja ennen kuin vanhat on suurin piirtein käytetty. Monet sukat tuli vielä jämälangoista ja lankakori on todellakin melko tyhjä. Mukavia viimeisä tämän vuoden päiviä sinullekin!

      Poista
  4. Niistähän tuli hienot eripari sukat. Tuli vähän minä mieleen, kun yhtenä päivänä oli toisessa jalassa harmaa ja toisessa lila villasukka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on ihan muoti-ilmiö, sillä onhan Robinilläkin eri paria kengät..;D

      Poista