Stailiamo

perjantai 12. elokuuta 2016

Kirppislöytöjä vol 2


Ja jatketaan tämän kesän kirpputorilöydöistä. Seuraavaa ostosta olinkin haeskellut enemmän tai vähemmän tarmokkaasti jo pitemmän aikaa....







Olin jo vuosia sitten bongannut Diagnoosi Sisustusmanian-blogista aivan ihana kirjahyllyidean, jossa oli käytetty vanhan ajan puisia puristimia. Idean nähtyäni olen yrittänyt etsiä näitä puristimia paikallisilta kirpputoreilta huonolla menestyksellä.
Kunnes tänä kesänä sitten onnisti.



 
 




Näitä olisi ollut kaksi kappaletta, mutta ostin näistä tämän tummemman värisen. Maksoin ostoksestani innostuksissani peräti 10 euroa ja kotona ajattelin vielä googlettaa, olinko maksanut ostoksestani aivan ylihintaa....en ollut. Onneksi.
 









Jossain vaiheessa tämä "härpäke" kiinnitetään pystyyn seinään ja kirjat asetetaan ruuvin väliin puristuksiin.
On sanomattakin selvää, ettei tähän mahdu kirjoja kuin muutama, mutta sen tarkoitus onkin olla enemmänkin koriste.
Kirjahyllyn idea ja toteutus on mielestäni näppärä, hauska ja tuo sisustukseen vähän lisää mielenkiintoa.




Se onkin sitten jo toinen juttu, mihin seinälle tämä tulee. Ja milloin...?
 
 
 
 






6 kommenttia:

  1. Hauska löytö! Olen itsekin metsästellyt näitä mutta vähän huonolla menestyksellä.
    Täytyy yrittää jatkaa aarrejahtia. Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että näitä on ollut vaikea löytää. Nyt kun tuli eteen, olin valmis maksamaan "melkein mitä vaan". Onnea aarrejahtiin!!! Ja viikonloppuja!

      Poista
  2. Hieno löytö ja kohtuu hintaan.
    Kivaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin erittäin iloinen ja onnellinen löydöstäni. Maksoin tuon hinnan ihan sujuvasti ja vasta jälkikäteen aloin miettiä, että maksoinkohan maksaa liikaa vanhasta esineestä...en ilmeisesti maksanut.
      Hieman on ohjelmaa viikonlopuksi, mutta ajattelin kuitenkin nauttia , sillä kahden työpäivää otti voimille!!!

      Poista
  3. Vau mikä löytö kirppikseltä. Meillä on myös tuollainen.
    Löysin blogisi ja liityin lukijaksi.Ja laitan lukijalistalle myöskin.
    Käy myös minun blogissani ja liity lukijaksi, sekä Blogit.fi:ssä seuraajaaksi.
    Kiitos etukäteen, kiva tutustua uuteen blogiin ja blogituttuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuinka kiva, että löysit tänne ja kiitos kutsusta, täytyypä käydä visiitillä sinun blogissasi. On kiva saada uusia blogiystäviä!!! :D

      Poista