maanantai 24. lokakuuta 2016

Jos ihan vähän vain...


Lokakuun viimeiset päivät alkavat olla käsillä ja vähän väkisinkin ajatukset alkavat siirtyä jouluun. Näin jouluihmisenä en pysty (enkä malta) olla plaraamatta lehtihyllyille ilmestyneitä joululehtiä ja lähtihän viikonlopun kauppareissulta yksi ulkomainen versio jo mukaan...




 
 
Lehti ei ollut ihan sieltä perinteisemmästä päästä, vaan enemmänkin hillityn moderni versio.
 
 
 
 
 
 
 
Kuvat on stailattu tyylikkäästi ja jo aivan pienillä jutuilla koteihin on saatu joulun tunnelmaa.
Minä jo vähän mietin ja pohdin, mitä värejä käyttäisin tänä vuonna...
 
 
 
 

 
 
Meillä joulua aletaan valmistella jo marraskuun lopulla. Joulun odotus alkaa asteittain ensimmäisestä adventista.
Tänä vuonna meillä mennään hieman hillitymmin, sillä pojan ja minun juhlavuotemme huipentuu joulun jälkeen toteutuvaan matkaan.
Joulun halusimme viettää ehdottomasti kotona ja siksi se tulee meille tänäkin vuonna, matkasta huolimatta. 
Takuu varmasti ja perinteisesti.
 
 
 
Siispä fiilistelen jo joulua...  ihan vähän vain...
 
 
 
 
 

16 kommenttia:

  1. Kauniit joululehdet (vanhat) on jo kaivettu kaapista ja joulukorttien valmistus käynnissä!
    Vielä on hieman haastavaa saada mitään fiilistä kun ulkona on 26C.... mutta onneksi kaupoissa alkaa jo koristeita näkymään ja kukkakauppakin saadaan joulun tunnelmaan ensi kuussa!

    Mukavaa fiilistelyä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täälläkään ilmasto puolesta joulufiilistä oikein synny, mutta se taitaakin olla tuolla sydämessä. Meillä mies ei välitä joulusta pätkääkään, joten joulufiilistely on minun "salainen" paheeni, joka alkaa oikeastaan jo paljon aikaisemmin kuin mitä se näkyy ulospäin... ;)

      Poista
  2. Ihania kuvia. Saattaa olla että lehti kotiutuu meillekin! ;) Joulua jo odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraava askel taitaa olla glögikauden aloittaminen... :)

      Poista
  3. Marraskuun lopulla minäkin tuon jo joulutavaroita esille.

    VastaaPoista
  4. Peukut lomalle :) Minäkin taidan alkaa joulupuuhiin vasta marraskuun lopulla. Meillä on tässä vielä ennen synttärihulinoita tiedossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kans kaikenlaista ohjelmaa marraskuulle, joten vosin kuvitella, että tässä voi tulla vielä kiire...;)

      Poista
  5. Ulkomaisista lehdistä voi saada vähän uusia ideoita jouluun.
    Mukavaa viikkoa Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen säilyttänyt vanhoja joululehtiä ja silloin tällöin ostelen myös uusia. Tämän kertainen on tyyliltään ei-niin-perinteinen...
      Tällä sairastellaan ja toivotaan, että paranen ennen keskiviikkona alkavaa syyslomaa...:(

      Poista
  6. Oma tavoitteeni on saada muutettua omaan kotiin (ja saada myönteinen päätös) jouluuhun mennessä. Jouluaatoksi varmaan kuitenkin menen perheen luo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, jos pääset muuttamaan uuteen kotiin. Joulu on perheen ja suvun juhlaa ja siitä nautin niin paljon. Siksi reissu ulkomaille jouluna tuntuu niin vieraalta.

      Poista
  7. Joululehdet ovat NIIN ihania! Pikaista paramisesta Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joululehtien kautta saa jo ensi kosketuksen jouluun. Vähä tässä joutuu himmailemaan niiden ostamista, kun nurkista löytyy vanhojakin. Täällä alkaa sairaus vähitellen (onneksi) väistymään... Mukavaa loppu viikkoa sinulle!

      Poista
  8. Kohta voisi jo kaivaa kyntteliköt esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on jo muutama valosarja tuomassa tunnelmaa pimeisiin iltoihin...

      Poista