perjantai 23. joulukuuta 2016

Kohti uutta vuosikymmentä, perinteisellä tyylillä


Tänään on nyt saavutettu se 50 rajapyykki!!!Onnitteluja ja huomionosoituksia on tullut pitkin päivää ja olo on ollut jopa hieman hämmentynyt. Vaikka en juhlista syntymäpäiviäni mitenkään erityisemmin, on ihmisten onnittelut lämmittäneet mieltä ja saaneet minut liikuttumaan...




 
Illemmalla olen pyytänyt äitini kahville ja sitä(kin) varten hain leipomosta glögikakun.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti tehdä tämä itse, mutta kaiken kiireen keskellä päätin ottaa ns. varman päälle.
Tosin sitten sain kuningasajatuksen laittaa siihen valkosuklaareunuksen, joka meni tietenkin vähän mönkään... :D

 



Ajattelin aluksi, että en julkaise lainkaan näitä kuvia kakusta. Tähän ikään mennessä osaan kuitenkin jo nauraa itselleni. Eikä tällainen "pieni" epäonnistuminen ole meikäläisen kohdalla mitenkään poikkeavaa...kokkaustaitoni tuntien. Ei tullut kahvipöydän kunkkua (eikä kuningatarta), mutta uskoisin, että kakku tulee joulupyhien aikaa syödyksi...
 
 

Ja näin "joulun lapsena" syntymäpäiväni kuluu melko perinteiseen tyyliin joulua laittaessa. Tänään teen kevyen joulusiivouksen ja illan päätteeksi pesen saunan. Vaikka joulukoristelu on tänä vuonna jäänyt tulevan matkan takia minimiin, täytyy koti saada juhlakuntoon ...ja siihen kuuluu myös tuo saunan pesu.
 
 


Syntymäpäiväni kunniaksi laitan tähän loppuun kauniin ajatelman, joka oli erään ystäväni lähettämässä kortissa:



Elämä on lyhyt.
Unohda säännöt.
 
Anna anteeksi nopeasti,
mutta
suutele hitaasti.
Rakasta aidosti
ja naura hillittömästi.
 
Äläkä koskaan
kadu mitään
mikä sai sinut
hymyilemään.
 
- Mark Twain
 
 
 
Näillä ajatuksilla eteenpäin...
 
 


8 kommenttia:

  1. Voi lämpimät onnitteluhalit ystäväin ♥ Itselleen nauraminen on mahtava taito - monet pikku kämmit saavat oikeanlaiset suhteet naurun myötä:) Synttärihumua ja ihanaa jouluista yhdessäolon aikaa sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluhaleista. Ne lämmittävät aina. Täällä synttäreitä vietetty rauhallisesti ja joulukin taitaa mennä saman kaavan mukaan. lähestyvä matkamme aiheuttaa pientä lisäjännitystä joulun viettoon, mutta iloisella mielellä kohti uutta vuotta!
      Toivottelen teille oikein mukavaa joulua. Rauhoittumista ja yhdessä olemista...<3

      Poista
  2. Hyvää syntymäpäivää ja mukavaa joulua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Ja oikein hyvää joulua myös sinulle!

      Poista
  3. Lämpimät syntymäpäivä onnittelut!
    Ja, oikein rauhallista ja mukavaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kotona kaikki suurin piirtein kunnossa joulun viettoon. Samalla pakkaillaan vähän matkalaukkuja...;)
      Oikein hyvää ja rauhallista joulua koko teidän perheelle!

      Poista