tiistai 31. tammikuuta 2017

Matkamuisto seinälle


Meidän ruokahuoneessa olisi paikka taululle. Siinä on ennen ollut iso tekstitaulu, mutta se on tässä aikojen myötä siirtynyt erään vuokra-asunnon seinälle koristeeksi. Olen jo pitkään pähkäillyt, mitä siihen haluaisin. Yksi antiloopin pää koristaa jo olohuoneen seinää enkä halua niiden määrää enää lisätä...





 
 

USA:n reissun jälkeen olen alkanut kypsyttelemään ajatusta julistetaulusta. Aiheen saisi mukavasti reissustamme.
Muutamia nettiselauksia olen tehnyt ja olen päätymässä mustavalkoiseen kuvaan New Yorkin kartasta, Manhattanilta.
Valitettavasti minulle ei ole laittaa tähän kuvaa siitä, sillä kysyin lupaa kuvan julkaisuun, mutta en ole saanut vastausta.
Siksipä lainasin tämän maailmankartan kuvan Pixapaysta...




Meillä ei ole yleensä tapana ostaa matkoilta matkamuistoja. Korkeintaan voin ostaa jääkaappimagneetin, avaimenperän tai jotain muuta pientä käytännöllistä. En perusta juurikaan "matkatilpehööreistä" ja siksi ne jääkin ostamatta. Sisustustaulu voisi olla kuitenkin mukava muisto hienosta matkastamme, eikä minua haittaa, vaikka se ei olekaan ostettu sieltä matkakohteestamme. Taidanpa laittaa tilauksen menemään ja jään odottelemaan "matkatuliaisia"...



4 kommenttia:

  1. Tuollainen kartta on kiva seinällä ja vielä kun siihen yhdistyy muustoja, sitä parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista karttaa meille ei tule, vaan sellainen mustavalkoinen kuva New York-tekstillä...vaihtoehtojen kanssa pähkäilen vieläkin...;)

      Poista
    2. Tyhjälle seinälle piti keksiä jotain...ja siitä se ajatus sitten lähti...;)

      Poista