lauantai 4. helmikuuta 2017

Lahjuksia


Täytin viime vuoden lopulla puolivuosisataa. En halunnut järjestää mitään isompaa juhlaa, sillä juhlani sijoittuvat juuri pahimpaan ruuhka-aikaan joulukuussa. Mietin hetken juhlan siirtämistä myöhempään ajankohtaan, mutta lopulta päädyin juhlistamaan "merkkipaaluani" ulkomailla perheen kesken..








Olin hyvin hämmästynyt ja otettu kaikesta siitä muistamisesta, miten merkkipäiväni huomioitiin. 
Sain useamman lahjakortin ja päätin ostaa rahoilla jotain henkilökohtaista, pysyvää muistoa.
Ajatuksissa oli tietenkin ostaa jotain sisustukseen liittyvää ja ajatonta. 
Ykköshankintani oli Mademoiselle tuoli, jonka onnistuinkin löytämään edullisesti.








Viimeisin hankintani oli Pentikistä, suhteellisen lyhyen harkinnan tulos.
Ostin tuon pöytävalaisimen, joka nykyisin toimii päivittäisessä käytössä työpöydälläni.
Kuvassa näkyvä Aallon jakkara on 45-vuotislahjani työkavereiltani.
Nyt harkitsen toisen samanlaisen jakkaran ostamista lopuilla syntymäpäivärahoillani.
 
 
 
Kiitän nyt  kaikkia, jotka muistivat minua merkkipäivänäni tavalla taikka toisella!
Olin enemmän kuin mielissään siitä, että olen voinut ostaa minua miellyttäviä asioita.
Ne muistuttavat minua yhdestä tärkeästä tapahtumasta elämässäni ja tuovat minulle suurta iloa.
Ihan joka päivä.
 
 
<3
 
 
 
 
 
 
 

12 kommenttia:

  1. Onkin kiva ostaa jotain sellaista, mikä säilyy pitkään ja muistuttaa samalla lahjan antajista.
    Mukavaa viikonloppua Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Välillä on vain vaikea päättää mitä ostaisi, mutta tällä kertaa ajatus oli hyvinkin selkeä.
      Ajattelin ottaa viikonlopun rennosti kotosalla. Mukavaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  2. Oikein paljon onnea syntymäpäiväsi johdosta ♥ Olen iloinen puolestasi, että pystyit käyttämään lahjasi oman mielesi mukaan ja sait hankittua niillä itsellesi mieluisia juttuja. Tuo tuoli on kyllä todella upea ♥ En ole koskaan aikaisemmin nähnyt sitä valkoisena. Se on kyllä todella kaunis ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Lahjakortit ovat ehkä hieman persoonattomia, mutta muuttuvat kyllä saajalle mieluisiksi... ja todellakin tuo valkoinen Mademoiselle on ihana! Se on jo sen verran vanha, että tuon Artekin jakkaran rinnalla on hieman eri valkoinen. Jossain vaiheessa ajatuksena olisi maalauttaa tuoli uudestaan...valkoiseksi...:)

      Poista
  3. Onnittelut sinulle. Kivan lahjan olet ostanut itsellesi, varmasti säilyy läpi elämän.
    Toi tuoli on ihanan näköinen ja kiva muisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun sai itselleen valita, niin sai ainakin mieleisen...loppuelämäkseen. :)

      Poista
  4. Paljon onnea jälkikäteen sekä varsinkin nyt ja tulevaan:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos vaan onnitteluista! Nyt vaan reippaasti kohti seuraavaa vuosikymmentä...:D

      Poista
  5. Paljon onnea!Upeat lahjat olet hankkinut!Niistä onkin iloa piiiitkään!

    VastaaPoista
  6. Kivat lahjat olet hankkinut. Muistot ovat tärkeitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoli monen vuoden unelma ja valaisin eräänlainen heräteostos.
      Todellakin, muistot ovat tärkeitä sekä ns. henkiset että myös tällaiset fyysiset...;)

      Poista