perjantai 9. kesäkuuta 2017

Sydämellinen pullapäivä


Vaikka en himoleipuri olekaan, innostun toisinaan tekemään pieniä kokeiluja. Nyt oli vuorossa perinteinen pullataikina, mutta hieman erilaisella toteutuksella. Tällä kertaa apujoukoissa minulla oli mukana pojan lisäksi hänen serkkunsa. Yhdessä tehden leivonta sujui nopeasti...







Pullataikinan toteutin perinteisen ohjeen mukaan ja taikinan nostatus tapahtui saunassa, saunan kiukaan päällä (siis sellainen heti valmis-malli, jossa kansi päällä). Siinä leivontasalaisuuteni, jolla saan pullataikinan nousemaan hyvin .

 
 
 

 
 
Perinteisen korvapuustimallista poiketen halusin kokeilla näitä "sydämen" muotoisia.
Kun taikina on kaulittu ja levitetty voi sekä sokeri ja kaneli, rullataan levy molemmista reunoista keskelle päin saman verran.
Pötköstä leikataan vain paloja ja asetellaan pellille. Vielä voitelu kanamunalla, raesokeria päälle ja uuniin paistumaan
. Helppoa...jopa meikäläisen mielestä.
 
 
 
 
Sydänpullien lisäksi poika halusi ehdottomasti tehdä vielä perinteisiä korvapuusteja, joten puolet taikinasta toteutettiin vanhalla kaavalla.
Näistä harvoista leivontasessioista on tullut meidän perheessä mukava yhdessä tekemisen hetki.
Poika osallistuu leipomiseen mielellään ja lopputulos kruunaa koko hienon projektin.
Ja mikäs sen parempaa onkaan kuin vasta leivottu pulla ja lasi kylmää maitoa.
 
 
 
 
Se olisi muuten jo perjantai ja ensimmäinen lomaviikko takana. Olen päässyt "lomamoodiin" oikein hyvin.
Lomailussa parasta on ehdottomasti kiireettömät aamut ja tietynlainen aikatauluttomuus.
Nautin tästä kaikesta joka solullani!
 
 
 
 
 
 
..
 
 
 
 

10 kommenttia:

  1. Täällä pullanleivontaa tiedossa huomenna!

    VastaaPoista
  2. Suloisia sydämellisiä pullia!
    Ihanaa lomaa ja viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköisiä pullia, ja kivan mallisia.
    Minä jo ajattelin että panet taikinan kohoamaan puukiukaan päälle :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ajattelin, että tuohon kiuasasiaan täytyy tehdä tarkennus :D
      Hyvältä nuo pullat maistuvat, olivatpa minkä muotoisia tahansa...;)

      Poista
  4. Kylläpä onkin herkullisen näköisiä pullia. Pitäisikin leipoa pikkuinen pullataikina nyt viikonloppuna.
    Ihanaa viikonloppua Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hauska ilmiö, kun yksi leipoo, niin se alkaa levitä "kulovalkean" tavoin...enkä ihmettele yhtään!
      Kiitos toivotuksista! <3

      Poista
  5. Meilläkin alkoi tänään loma, ehkä leivotaan pullaa joku päivä! ;)
    Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista