keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Parannusta (ulko)näköön


Se on kuulkaas vaan todettava, että iän myötä näkö on alkanut heikentyä siihen tahtiin, että optikolla on tullut nyt käytyä joka toinen vuosi. Näissä näköaisoissa huomaa se parannuksen vasta siinä vaiheessa, kun saa uudet prillit nenille...






Sain ensimmäiset kaksiteholasit viisikymppisenä ja edellisestä näöntarkastuksesta ehti kulmaan melkein kaksi vuotta.
Tässä ajassa sekä kauko- että lähinäössä oli tapahtunut muutoksia. Samalla reissulla tarkistettiin myös silmäpaineet.
Silmät todettiin terveiksi ja näön heikkenemisen lisäksi sain apua myös pitkään vaivanneisiin kuiviin silmiin.


 


 
 
 Koska olen saanut silmälasit vasta näin myöhemmällä iällä, niiden osto tuntuu edelleen mukavalta vaihtelulta.
Piilolasejakin kokeilin aikoinaan, mutta niiden kanssa en jaksa vaan pelata. Olen jo niin tottunut näihin, että ilman laseja meikäläinen näyttää vähän "kalpealta".
Tällä kertaa valitsin silmälaseihin muoviset ja hieman kirjavat kehykset. Ne ovat muodoltaan hieman erilaiset ja pienemmät kuin vanhat.
Sopivasti vaihtelua, mutta ei  kuitenkaan liikaa. Mustiakin kokeilin, mutta ne olivat minulle liian "kovat".







Vaikka minulla on joskus äärimmäisen vaikea tehdä valintoja ja päätöksiä, olen huomannut, että silmälasikehyksien kohdalla teen valinnat nopeasti.
Näin kävi viime kerralla ja myös nyt. Kokeilen useampia laseja, joista melko nopeasti valikoituu 2-3 vaihtoehtoa...ja se lopullinen valinta tapahtuu jo helposti.
Luotan tunteeseen (intuitio?) ja usein se ihan ensimmäinen kehys on osoittautunut myös lopulliseksi valinnaksi.

 
 
 

Nyt tuli sekä piristystä ulkonäköön että parannusta näkökykyyn.
Maailma näyttää taas hetken selkeämpänä ja kirkkaampana
 Mukava päivitys, jolla oli vaikutusta moneen asiaan..


 

P.S Tällä kertaa harvinaisempia postauskuvia. Koko rahan edestä mustavalkoisia Satu-selfieitä... :)

 
 

5 kommenttia:

  1. Onpa hyvän näköiset pokat, sopivat sinulle todella hyvin!
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nämä valikoitui kyllä todella nopeasti.
      Oikein mukavia loppu viikon päiviä sinulle!<3

      Poista
  2. On mukava saada välillä uudet kehykset, laseja kun käyttää jatkuvasti. Kivat kehykset olet valinnut.
    Mukavia talvipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtelu on piristävää. Nyt menin vielä aika maltillisella tyylillä ;)
      Nautitaan näistä ihanaista talvisista keleistä!!!! :)

      Poista
  3. Millaiset vahvuudet sinulla tuli laseihin?

    VastaaPoista