sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

Se on kesä nyt!

Niin se vain tuli tänäkin vuonna - K E S Ä! Pääsimme jo toukokuussa nauttimaan kesäisistä ja jopa helteisistä päivistä, mutta kesä on nyt virallisesti täällä.



Viikolla minulla oli useampi juhlatilaisuus, kun töissä juhlittiin valmistuvia merkonomeja sekä WinNovan yhteisessä että liiketoiminnan omassa juhlassa. Tämän lisäksi meidän oma poikamme valmistui Rauman WinNovasta merkonomiksi, joten sain osallistua vastaaviin juhliin, mutta nyt huoltajan ominaisuudessa. Juhlat olivat lämpimät ja mukavan rennot, jossa illan täytti iloinen puheensorina ja nauru. Jokainen valmistuvat nuori oli varmasti ylpeä tutkinnosta. Yksi määränpää on saavutettuna ja seuraavaksi jokainen heistä lähtee tavoittelemaan omia unelmiaan. Meillä juhlistetaan valmistunutta nuorta myöhemmin heinäkuussa, kun hän tulee täysi-ikäiseksi, joten olen vähän jo aloitellut juhlavalmisteluja



Minulla on vielä muutama viikko töitä ennen kesälomaa, mutta työtahti on muuttumassa leppoisammaksi. Osa opiskelijoistani on työharjoittelussa, joten käyn vielä muutamissa työpaikoissa ja otan muutamia näytön arviointeja. Sen lisäksi tarkoituksena on suunnitella ensi syksyn opetusta. Ensi syksynä saan opetettavaksi minulle uusia osa-alueita; myynti ja kaupan alan erikoistumisopinnot, mutta onneksi voin osittain käyttää jo olemassa olevaa opetusmateriaalia. Suurimmat kiireet ovat takanapäin ja tieto siitä, että saan jatkaa myös ensi vuonna WinNovalla on keventänyt olotilaa kummasti. Kesäkuussa pystyn tekemään vähän enemmän etäpäiviä, joka omalta osalta keventää työtä tai ainakin työpäivien pituutta.




Kesälomasuunnitelmia en ole osannut vielä tehdä, vaikka mies jo tiedusteli ideoita mahdollista lomareissusta. Viime kesänä minulla oli viiden viikon yhtenäinen kesäloma ja tänä vuonna olisi kuusi viikkoa ja yksi viikko jää vielä syyskuussa pidettäväksi. Edellisessä opettajantyössä pääsi nauttimaan kymmenen viikon kesälomasta, mutta nykyisessä työssä etuna (etätyömahdollisuuden lisäksi) on mielestäni se, että saan osittain itse määritellä lomani ajankohdan. Vaikka kulunut lukuvuosi ei ollut ihan niin rankka kuin se ensimmäinen, loma tulee kieltämättä tarpeeseen. Sitä odotellessa...





Heinäkuussa tulee tieto tradenomiopintojen kohtalosta ja se on ainakin varmaa, että opiskelen ensi vuonna työn ohella verkkokauppaosaajaksi. Sain viime viikolla tästä tiedon ja elokuussa aloitan suorittamaan opintoja etänä Salon seudun ammattiopistossa.  Opiskelu tuntuu jälleen mielenkiintoiselta  ja houkuttelevalta pienen tauon jälkeen ja vaikka en pääsisi tradenomiopintoihin, jotain on kuitenkin jo tiedossa. 

Mutta ensin saatetaan yksi lukuvuosi päätökseen, lomaillaan ja nautitaan kesästä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti