Stailiamo

maanantai 4. helmikuuta 2013

Kokki kylässä


Eilen pääsimme nauttimaan kokin vierailusta meille kotona. Mies oli kutsunut metsästyskavereitaan syömään erään metsästystapahtuman saalista ( peuraa). Minun tehtäväkseni jäi pöydän kattaus.




Sain vihdoinkin laittaa esille jo kauan sitten ostamani kynttilänjalat.



Kynttilänjalat olen tilanut jo ennen joulua Perfect Home -sisustuskutsuilta, mutta sain ne vasta tammikuun puolella. Nyt oli hyvä syy laittaa vähän bling-blingiä.



Pöydälle kävin ostamassa vihreä- valkoisen kimpun. Papukaija- tulppaaneja ja neilikoita. Lisäksi oksia, joiden nimeä en muista ja vihreitä lehtiä.

 
 
 
Kattaus noudatti vihreä-valkoista teemaa (=metsä) ja serveteissä oli joku sarvipäinen eläin (...muistutti peuraa). Päivällinen oli alunperin kahdeksalle, mutta yksi ruokailija joutui perumaan tulonsa.



Kokki tuli hyvissä ajoin valmistamaan päivän menùta.
 

Alkuruoaksi oli:
 
Kuohkea keltavahverokeitto ja riimikauris crustand
(valitettavasti minulla ei ole kuvaa tästä...taisin olla liian nälkäinen...)



 
 
Pääruoaksi oli:
 
  White-tailed Deer Rhapsody
Grand veneur ja konjakkikermakastiketta
Glaseerattua porkkanaa
Peruna-palsternakkapyreetä
 
 

En osaa "suomentaa" noita ruokien nimiä, mutta voin vakuuttaa, että maukasta oli! Nautimme peuraa kolmella eri tavalla tehtynä.
 



Jälkiruoaksi oli:
 
Isotalon tilan ternimaitojäädyke
rapeassa marenkirenkaassa vadelmien
ja kuuman karamellikastikkeen kera
 
SLURPS!
 
 
Ilta meni oikein mukavasti syöden ja rupatellen eikä nuo miehet innostuneet kovinkaan paljon edes metsästämään. Oli mukava istua rauhassa ja seurata, kun kokki loihti tätä hienoa ateriakokonaisuutta meille. Hän hoiti myös tarjoilut pöytään ja samalla vielä siivosi koko keittiö "puts plank" hellaa myöden. Kokki laittoi vielä astianpesukoneenkin käyntiin ennen kotiin lähtöä. Ammattitaitoista meininkiä!
 
 
Voisihan se kokki useamminkin vierailla meillä...
 
Tänään saimme syödä vielä, mitä eilisestä oli jäänyt jäljelle; vähän lihaa ja pyreetä. Vieläkin maistui hyvälle.
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti