sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Fiiliksiä


Mennyt viikko meni pääosiltaan mökillä lomaillessa. En muista, olemmeko koskaan mökin olemassa olon aikana viettäneet tälläistä viikkoa. Me todellakin maltoimme vain olla, tosin lainaamamme vesijetti vaikutti kyllä asiaan. Perheen miespuoliset jetteilivät viikon aikana ihan kiitettävästi ja minäkin uskaltauduin muutaman kerran kyytiin.

Ja jos totta puhutaan, pesin minä yhtenä aamupäivänä mökin saunan perusteellisesti, mutta siinä kaikki ns. pakolliset. Eniten minua on hämmästyttänyt, että tuo mies malttoi olla tekemättä yhtikäs mitään. Positiivinen yllätys!






Miehellä oli myös viimeinen kesälomaviikko eikä sää olisi tämän parempi voinut olla. Lämmintä ja auringonpaistetta on riittänyt ihan joka päivälle ja jetteilyä ajatellen myös tuulet olivat muutaman päivän ihan olemattomat. Unohtumattomia elämyksiä tuli sekä isälle että pojalle, kun he eräänä päivänä menivät Kylmäpihlajalle (majakkasaari)  ja meren pinta oli ollut aivan tyyni...harvinaista sillä seudulla. Samalla reissulla he olivat käyneet uloimmaisella saarella, luonnonkauniilla hiekkarannalla uimassa. Näitä elämyksiä ei rahalla saa, ne täytyy vain kokea.

Mies menee siis huomenna jo töihin, mutta sanoi lähtevänsä jo ihan mielellään  (ja hyvin levänneenä). Väkisinkin tässä alkaa myös omat ajatukset karkailla tuonne työelämään, mutta jos vielä malttaisi nauttia kaksi kokonaista viikko lomalla. Sitten se alkaa täälläkin arki ja rumba...


Huomenna jatkuu kesätauon jälkeen jalkapallotreenit ja siitä se viikko taas pyörähtää mukavasti käyntiin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti