keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Talven varalle...

Tänään ohjelmassa olikin mansikoiden säilömistä. Tämä(kään) ei kuulu meikäläisen suosikkihommiin, mutta se on vain tehtävä, jos ei halua syödä kaupasta ostettua valmishilloa talvella.





 
Mansikat kävin ostamassa Prisman pihalta. Nämä ovat ns. lähiruokaa eli mansikat tulevat Laitilasta. Ostin yhden laatikollisen ja siinä oli 5 kg marjaa. Ptäisi riittää meille, ainakin aluksi.
 



 
Pakasterasiat olen värikoodannut. Mansikoihin tulee siniset kannet ja (syksymmällä) puolukoihin tulee harmaat kannet. Minusta ihan fiksu idea, miehen mielestä ei, koska hän ei muista kumpi väri kuuluu mansikalle tai puolukalle. Olen joutunut kuitenkin kirjoittamaan (lähinnä miehen takia) mansikkarasioiden kansiin myös tekstin. Varmuuden vuoksi. ;)
 
 
 

 
 
Survoin mansikat äitimummilta kulkeutuneella puunuijalla. Sitä työvälinettä ei kyllä voita mitkään nykyaikaiset vehkeet. Pakastamiseen meni tuollaisen tunnin verran ja nyt on hyvä mieli. Jälleen on yksi työ tehty.
 
 
 
Taidanpa tästä vielä suorittaa pienimuotoisen (!?) imuroinnin ja sitten ajattelin lähteä hakemaan suorituspisteitä kävelylenkiltä. Ei yhtään hassumpi päivä... tänäänkään!
 
 
 
 
P.S. Pari tekemätöntä hommaa tässä vielä nakuttaa takaraivossa. Ikkunoiden  ja saunan pesu. Ikkunat taidan pestä vasta kattoremontin jälkeen (hyvä tekosyy!) ja saunan mahdollisesti sen jäkeen. Ei oikein kummatkaan hommat innosta. Oliskohan vapaaehtoisia/halukkaista?
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti