keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Korkattu



Nyt on sitten kynttiläkausi virallisesti korkattu. Tiistaina tulin töistä hieman myöhempään ja perheen miehet olivat ehtineet lähteä jäähallille pojan harjoituksiin. Hiljaisessa talossa tuli sellainen olo, että voisi vähän tunnelmoida kynttilöillä.



 
 
 
Ei siinä auttanut muu kuin hakea Tiimarin  poistomyynnistä ostamiani kynttiläkippoja kaapin perukoilta ja alkaa asetella niitä olohuoneen puolelle.
 
 



Nämä edulliset tuikkukipot ovat osoittautuneet erinomaisiksi hankinnoiksi ja ovat kaiken lisäksi vielä kauniita.
 




 
 
Niitä tuli joskus taannoin hankiittua sen verran paljon ( halvalla kun sai! ), että niitä riitti vielä ruokahuoneenkin puollelle.
 
 


 
Jäähallilta kotiuduttuaan mies ei huomannut mitään muutosta tunnelmassa, sen sijaan nuorempi painos kyllä huomasi.
On tainut " pojasta polvi parantua"... :D
 
 
 
 
Olen tällä viikolla joutunut työni puolesta penkomaan kausivalokokoelmaani ( tunnetaan siis myös jouluvaloina) ja kauhukseni huomasi, että se on pienentynyt huolestuttavasti. Olen heittänyt viime kauden jälkeen useamman valosarjan pois eli nyt täytyy päivittää tämä asia ajan tasalle. Onneksi huomasin tämän puutoksen nyt, enkä sitten kun sesonki on "päällä".
 
 
 
 
Eläköön pimenevät illat ja tunnelmavalaistus!
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti