maanantai 6. lokakuuta 2014

Tehokkaasti


Vaikka nuo nuoren miehen jääkiekkopelit ajoittuvat viikonlopuun, ehti täällä kotona puuhata kaikenlaista. Lauantai meni vähän "peukaloita pyörittäessä", mutta sunnuntaina oli jo tehokas.




 
 
 
Olohuoneen uusista verhoista innostuneena, sain keittiöön vaihdettua jo loppu kesästä tilaamani verhot.
Vähän on retromainen kuosi, mutta saa kelvata. Jouluksi vaihdan luultavasti jotain muuta tilalle.
 



 
 
Samalla tuli ikkunat pestyä (vain sisäpinnasta) ja imuroitua koko huusholli.
 
 

 
 
Verhot tekivät keittiöstä vähän pimeämmän. Näin syksyllä tuo pimeys ei haittaa, vaan tekee tunnelman enemmänkin kotoisammaksi.
Ja vastavaloon kuvaamisen hankalammaksi...
 
 
 
 
Sunnuntai oli muutenkin tehokas päivä. Siivoamisen lisäksi sain tehtyä useamman työhomman pois käsistäni. Muutama aamupäivän tunti siinä vierähti. Nämä pakolliset työt jäävät usein tekemättöminä "roikkumaan", mutta nyt sain siis nekin tehtyä. Lisäksi tein ruokaa ja pesin muutaman koneellisen pyykkiä. Tällaisen päivän jälkeen on aina niin hyvä ja tyytyväinen olo. Nyt en raskinut pyhittää sunnuntaita lepopäiväksi. Minulla se taisi olla jo launataina :)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti