keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Koreja eteisessä



Olin jo syksyllä tilannut Elloksesta mustia metallilankakoreja, joita mainostettiin lehtikoreina. Niiden toimitus siirtyi myöhempään syksyyn ja muutaman viikon nämä korit ehtivät olemaan toimettomina (ärsyttävästi) eteisen lattialla. Viikonloppuna mies ruuvasi nämäkin seinään. Muutaman minuutin homma siis.




 
 
Meillä nämä korit saivat vähän toisenlaisen tehtävän eteisessä. Talvivaatteita (siis pipot ja hanskat)säilytän pääsääntöisesti vähän isommissa kannellisissa laatikoissa, mutta näiden korien tarkoituksena on toimia päivittäin käytössä olevien vaatteiden säilytyspaikkana.
 
 
 

 
 
 
Mallailin niitä eteisessä useampaan paikkaan, mutta päädyin lopulta tähän naulakkohyllyn viereiseen seinänpätkään. Siinä molemmat korit ovat näppärästi käden ulottuvilla.
 
 
 

 
 
 
Korien kestävyydestä en mene takuuseen, mutta kestävät sen minkä kestävät. Minua miellytti erityisesti näiden ilmava punonta. Jos vaikka hanskat jäisivät hieman kosteiksi, ne voivat kuivua tässä kuin itsestään. Ainakin melkein.
 
 
 

 
 
 
Ylimmäinen kori on minun hanskoille ja pipoille, alimmainen pojalle. Isäntä säilyttää omia hanskojaa vaatekaapissa.
 
 
 

 
 
 
Niin se vaan lehtikori muuntuu säilytyskoriksi ja eteisessä järjestys pysyy (toivottavasti) suht hyvänä. Näissäkin koreissa on sitä "arjen estetiikka", josta ainakin meikäläinen tulee hurjan iloiseksi. Käytännöllistä ja kaunista.
 
 
 
 
Työtahti tuntuu kiristyvän mitä lähemmäksi joulua, tai pikemminkin, lukuvuoden loppua mennään. Jokaisella perheenjäsenellä tuntuu olevan menoja vähän eri suuntiin, yhdessä ja erikseen. Ääni on (isännän harmiksi) jo palautunut normaalitaajudelle ja syksyn oppilasarviointien kirjoittaminen on myös hyvässä vauhdissa. Kiirettä pukkaa meikäläisellä ja yritän sovittaa itseni ympärilläni velloviin aikatauluihin. Yritys hyvä kymmenen!
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti