Stailiamo

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosikatsaus (osa 1)


On tullut aika muistella kulunutta vuotta ja pistää vuosi ns. pakettiin

Lukuisista yrityksistäni huolimatta en onnistunut saamaa diaesitystä tänne blogini puolelle. Ohjeet kyllä löytyivät, mutta olivat minulle liian monivaiheiset ts. luovutin jo ennen kunnon yrittämistä. Innostus vähän lopahti ja kuvakollaaseista tuli vähän "töpöjä".

Nyt on sitten muutaman postauksen verran tiedossa kuvia ja kerrontaa kuluneesta vuodesta ihan perinteiseen tyyliin. Kuvat jaoin kolmen kuukauden jaksoihin. Tässä postauksessa tulee 2 x kolme kuukauden jaksoa ja seuraavassa loput eli puolen vuoden setti kerrallaan. Olkaapa hyvät.


 
 
 
 
Tammikuu- helmikuu-maaliskuu
 
Talvi oli vähäluminen ja lyhyt. 
Minä alotin juoksutreenaamisen, jälleen kerran.
Jääkiekkoa pelattiin sekä hallilla että ulkojäillä, kokeilipa poika maalivahtina olemistakin.
Villasukkia tuli tehtyä koko perheelle.
Keltainen tuli sisustukseen jäädäkseen koko kevääksi, kesäksi... ja syksyksi
 





Huhtikuu- toukokuu- kesäkuu

Jääkiekkokausi lopetettiin huhtikuussa.
Veneily- ja mökkikausi alkoi jo hyvissä ajoin, huhtikuussa sekin.
Toukokuussa kokeiltiin mökillä pitkää siimaa ja "heitettiin talviturkki pois". 
Aloitettiin jalkapallokausi.
Juhlittiin vappua ja äitienpäivää.
Kesäkuussa lähdettiin viikoksi Kreetalle lomailemaan.
Vietettiin juhannusta kylmässä kelissä mökillä.
 
 
Tässä viime vuoden ensimmäinen puolivuotta lyhykäisyydessään ja todella typistetysti. Jatkoa seuraa...
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti