maanantai 15. joulukuuta 2014

Tule jo talvi!


Eilinen hetkellinen auringonpaiste innosti meikäläistä tekemään kesken jääneet pihatyöt valmiiksi. Pensaita ja omenapuun oksia en ole uskaltanut leikata kuin vasta nyt, kun kasvukausi on varmasti ohi... tai ainakin luulen niin. Niinpä oksasakset heiluvat rivakasti ja minä leikin "pihaparturia". Voi olla, että joku ammattimainen omenapuunleikkaaja katsoisi kauhistuneena vierestä, jos näkisi tämän tarhurin touhuiluja. Oksasaksilla ja sahalla homma sujui vallan mallikkaasti. Huh, huh.



 
 
Kadunpuoleiset ikivihreä joutuivat myös käsittelyyni. Leikkuujätteen (=oksat) keräsin tarkasti talteen.
 
 




Niitä riitti muutamaan tyhjään kukkapurkkiin koristeeksi ja pihalle tuli vähän huolitellumpi ilme. Ja aivan ilmaiseksi. Viime vuonna leikkasin samoja pensaita niin paljon, että työkaveritkin pääsivät osallisiksi oksista. Tänä vuonna niitä riitti vain omiin tarpeisiin, nippa nappa.
 
 
 

 
 
Sisäänkäynti tulee samaan vielä hieman jouluisemman ilmeen, kun laitan portaille punaisen räsymaton. Näillä kurakeleillä säästelen mattoa vielä käytöltä. Oven vieressä nojailevat jääkiekkomailat kuuluvat välttämättömiin "koristeisiin". Ulko-oveen tai sen viereen kaipaisin jotain kranssia ja voi olla, että tekaisen sellaisen vielä ennen joulua. Minulla on jo yksi idea muhimassa...
 
 
 
 
 
Piha olisi nyt muuten ihan valmis joulun (tai talven) viettoon. Vain se lumipeite puuttuu.
Tule jo lumi... ja kunnon talvi!
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti